
Kyselin toisten näkemyksiä urheilun ja liikunnan eroista ennen puhettani Pohjois-Karjalan Urheilugaalassa viime lauantaina. Näkemyksiä tarjottiin muutamia erilaisia, mutta yhdistävä tekijä oli urheilun tavoitteellisuus.
Liikuntakin voi olla tavoitteellista, mutta tavoite johon liikunta tähtää on minkä hyvänsä askareen suorittaminen. Asia, johon se monesti lopulta suoraan tai hyvin epäsuorasti johtaa, on elämässä menestyminen.

Sain pukeutua pukuun pitkästä aikaa gaalaa varten ja…

Hyvä, että mahduin pukuun! Mielestäni puku on edelleen tyylikäs, ja se todellakin on slimfit, mutta seuraavaan tilaisuuteen tahdon puvun, joka päällä voin hengittää jännittämättä nappien ratkeamista! 😀
Rakastin puhua urheilusta tuolle yleisölle, sillä vaikka eri ikäistä yleisöä oli paikalla eri puolilta Suomea ja joukkoon mahtui monien eri lajien edustajia, kaikkia yhdisti urheilu. Kaikki olivat jossain määrin omistaneet koko elämänsä urheilulle. Tasavallan presidentti Alexander Stubbin vaalikampanjan slogan oli ”Yhdistävä Tekijä” ja urheilu on juuri sitä. Se on suorastaan jotain vielä vielä enemmän. Urheilu yhdistää ihmisiä kansalaisuuksista ja tiettyyn pisteeseen asti myös kaikista lähtökohdista riippumatta. Lajeja on monia, harrastajia on laidasta laitaan, mutta rakkaus urheiluun yhdistää – yli minkä hyvänsä rajojen.
Puhuin urheilun voimasta oman tarinani kautta ja toivon, että pystyin tarjoamaan näkemyksiä siitä, miten urheilu on auttanut minua hyvin eri elämäntilanteissa. Mahtavaa aiheessa on lähtökohtaisesti se, että meistä jokaisella on keho, joten voin tietyssä määrin puhua samoista asioista kenelle hyvänsä. Kerron juttujani tietysti aina asiakkaan toiveista riippuen.
Urheilun ja ylipäätään liikunnan huikeat vaikutukset yltävät niin laajasti joka paikkaan, että olen valmis puhumaan urheilun puolesta kenelle hyvänsä – olen Sportti-Pekka!
Jätän teidät roikkumaan lopuksi. Eilen sain osallistua Matti Vartiaisen ’Aivot Kuntoon’ kirjan julkistamistilaisuuteen ja se laajensi näkemystäni takaisin. Urheilu on siistiä ja minulle tosi tärkeää, mutta liikunta on suorastaan super-tärkeää meille jokaiselle. En ole vielä ehtinyt lukemaan Matin kirjaa, mutta hän puhui eilen ja pystyin allekirjoittamaan kaiken, mitä Matti vuosien kokemuksella laukoi.

Matilla oli todella mielenkiintoista ja jokaista koskettavaa asiaa. Eilen tuli myös puheeksi, että voisimme ajoittain yhdistää voimamme tulevaisuudessa!
Liikunta on meille jokaiselle jossain määrin välttämätöntä, mutta ennenkaikkea se on mahdollisuus virittää aivot – tietokoneemme – huippuunsa.