Skip to main content
Blogi

Voimaa Vapusta!

Kirjoittanut 1.5.20181 syyskuun, 2020No Comments

Toivottavasti kaikilla oli mahtava vappu! Minulla ainakin oli ūüėõ

Vappu alkoi kuvaushommilla Helsingissä, Torpanrannassa. Kerroin kuvauksissa, mikä on minun elämäni paras sijoitus. Jaan sen vielä kanssanne, mutta arvatkaapa mikä se on?

Vappua edeltävinä päivinä en odottanut tältä vapulta niinkään paljoa. Tarkoitus oli mennä vapun aattona Helsinkiin, hoitaa eräs työtehtävä ja palata illaksi kotiin, mutta toisin kävi. Sain kutsun tyttöystäväni  perheen luo Vantaalle grillaamaan. Tartuin kutsuun ja vietimme yhdessä vappua heidän oman-, sekä ystäväperheen voimin ja koko komppanjalla oli aivan superhauskaa!

Vappuni saattoi olla kuin keskiverto vapaap√§iv√§ monen silmiss√§. Juhlat olivat hauskat, mutteiv√§t jatkuneet l√§hesk√§√§n koko viikkoa, kuten joidenkin reippaimpien opiskelijoiden kohdalla tuntuu k√§yv√§n… ūüėČ Hienointa t√§ss√§ on kuitenkin se, ett√§ oloni on nyt ainakin 100 kertaa energisempi kuin ennen vappua! En ehk√§ nukkunut aivan yht√§ hyvin, tai l√§hesk√§√§n yht√§ paljon kuin parhaimpina viikonloppu-iltoina, mutta sain rentouduttua aivan eri tasolla! Vantaalta ajoimme kotiin Turkuun herkuttelemaan √§itini luo vappubrunssille ja se vappu oli siin√§! Tahdon kiitt√§√§ jokaista vappu-aattooni ja -p√§iv√§√§ni ¬†osallistunutta. Nyt palataan t√∂ihin hyvill√§ mielin! LET’S ROCK!

Saimme lainata ystävieni lapsien lelu laseja ja siitä ikuistettiin ehkä Vappuni hauskin kuva!