Skip to main content
Blogi

Tärkeää uuden opettelussa

Kirjoittanut 12.1.2022No Comments

Minä epäilen itseäni jatkuvasti. En jokaisessa asiassa – joissain jutuissa olen oikeasti ihan hyvä, mutta sitten on kaikki ne muut jutut. Mielestäni on ihan luonnollista, että tahtoisin olla hyvä kaikessa!

Mutta kukaan ei ole mestari missään heti ensi yrittämällä. Olette ehkä kuulleet ”kymmenestä tuhannesta menestyksekkäästä toistosta” mutta harvemmin puhutaan niistä epäonnistuneista toistoista.

Ensin pitää valmistautua huolellisesti, sitten uskaltaa yrittää, ja osata epäonnistua. Minä olen epäonnistunut satoja kertoja, toisinaan aika pahastikin – välillä on tehnyt kipeää… mutta siitä huolimatta olen jatkanut. En ole koskaan tehnyt sitä tahallaan – en ole hullu – mutta epäonnistuminen ei yleensä ole maailman loppu. Parasta mitä epäonnistuminen voi antaa, on oppi seuraavia koettelemuksia varten. Kun kaadutaan, niin noustaan – mikäli ei ole sattunut oikeasti. Parasta mitä epäonnistumisen jälkeen voi tehdä, on jatkaa hymyssä suin kohti uusia epäonnistumisia… 😉

Näin tehdään mustelmia!

Kaatuminen on ehkä tärkein opettaja. Sitäpaitsi… onhan tuo nyt huvittavan näköistä näin jälkikäteen!

Ystäväni nimeltään Magnus, joka on auttanut minua hengitys- ja kylmäaltistus-jutuissa kehoitti minua kuuntelemaan Huberman Lab- podcastia ja olen saanut oppia paljon podcastin vetäjältä, professorilta nimeltään Andrew Huberman. Tähän mennessä lempi aiheeni on heti ensimmäisissä jaksoissa käsitelty aivojen plastisuus. Epäonnistuminen on oikeasti tarpeellista! Jokainen kaatuminen, josta olen selvinnyt pikku mustelmin ja naarmuin, on ollut arvokas! Kaatuminen käynnistää plastisuuden, eli itsemuovaantumis-kyvyn aivoissa. Se on minulle kultaa kalliimpaa.

En tiedä mitä te näette tuossa^ videossa… mutta minä näen kauniin pihan ja EPÄSYMMETRISEN liikkeen! Tästä lähtien aion keskittyä myös symmetriaan 😜

 

Mielestäni ehkä paras puoli kuntoutumis tyylissäni on ollut se, etten ole luovuttanut ihan ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen. Nyt ymmärrän vähän paremmin, miksi se on myös toiminut! Ja tästä lähtien aion jatkaa parhaani tekemistä – ja kaatumista.

Uskon, että tämä pätee myös muihin kuin vain fyysisiin taitoihin, mutta muista elämän taidoista on paljon vaikeampi saada välitöntä palautetta. Paras esimerkki tähän tulee eiliseltä: Sain esiintyä videon välityksellä eräälle kansainväliselle suuryhtiölle ja esitys meni kai ihan ok. Mutta sain kuulla vain kehuja! Kehujen vastaanottaminen on tottakai mukavaa, mutta kehut eivät kehitä. Ja edellisestä esityksestä on aikaa kuukausia.

On totta, ettei uuden opettelusta tule ärsyyntyneenä-, allapäin mitään. Mutta rehellinen kritiikki on silti elintärkeää. En minä nyt selkäsaunaa jokaisen epäonnistumisen jälkeen tarvitse, mutta olisi kiva tietää, milloin saan edes itse löylyttää itseäni – milloin saan antaa aivoille muovaantumis-käskyn.

Nyt annan sen yleensä aina. 🙂 Onneksi en ole itseäni kohtaan pitkävihaista sorttia!