Blogi

Tänään Viiden jälkeen – Uudenlainen jännitys is Back!

Kirjoittanut 1.10.2020No Comments

Tämä on tavallaan iso päivä. Saan tulla julkisesti ulos Viiden jälkeen TV ohjelmassa, maikkarilla, Vastuun FightBack kirjani kanssa.

Enemmän kuin minä.

Tiedän, että olen toitottanut aiheesta huulet tötteröllä viimeiset kaksi viikkoa, mutta tämä on silti erilaista. Tiedän, että parhaimmillaan jopa sadat tuhannet ihmiset lukevat päivityksiäni sosiaalisessa mediassa, mutta se on eri asia. Kirjoitan päivityksiäni yksin, omassa pikku kolossani! Nykyään tämä kolo sijaitsee keittiön pöydän ääressä. Nyt pääsen puhumaan asiasta ihmisille, ja kameroille.

Tämä on vähän samanlaista jännitystä, kuin se kun esiinnyin tästä aiheesta Trainers Housen studiolla kaksi viikkoa sitten, mutta silloin minulla oli jo valmis esitys. Esitykseni ei ollut kiinni muusta, kuin omasta suorituksestani ja tottakai siitä, että tekniikka pelaa. Tekniikka pelasi ja esitys tuntui parhaalta esitykseltäni ikinä.

Trainers House esiintyminen oli erilainen. En saanut normaalia voimaa live yleisöltä, mutta puhuin paljon itseäni suuremmasta aiheesta!

On eri asia puhua jostain suuremmasta, kuin itsestään. On äärimmäisen hienoa, kun asiaan josta puhuu, uskoo täysin. Minä uskon tähän asiaan, sen tärkeyteen ja viestiin, jota pyrin jakamaan. Aion tänään tehdä niin, kuin olen hiljattain oppinut tietoisesti tekemään; aion laittaa aivot takavasemmalle narikkaan, ja puhua suoraan sydämestäni! Saa nähdä, kuinka Hyysalon käy…

Toivottavasti kysymykset, jotka minulle esitetään, ovat asiallisia. Uskon näin. Niin tai näin… nähdään viiden jälkeen!

Ps. Aion jakaa tuon valmiin Viiden jälkeen videon tännekin, mikäli se onnistuu!