
Olen puskenut tätä aivojen kuntoutus-uraa pian 15-vuotta. Olen kokeillut monia apukeinoja ja takertunut niistä niihin, jotka koen itse hyödyllisiksi. Olen lopettanut kokeiluista muutaman heti alkuunsa, koska jos olen jostain syystä kokenut tietyn asian minulle turhaksi tai jopa haitalliseksi, olen siirtynyt seuraavaan.
Minulla on menossa tälläkin hetkellä ainakin kymmenen eri juttua, joita testaan kuntoutuakseni paremmin. On ravintoa, liikuntaa, eri laitteita, vaatekappaleita ja applikaatioita, sekä vuorokauden rytmitystä. Tämä on sinänsä haastava kombinaatio, koska kun kokeilee montaa juttua samalla, on melko vaikeaa sanoa mikä toimii. Voin kyllä testata melkein mitä hyvänsä, mutta pikku parannukset jäävät tässä sotkussa kovin helposti huomaamatta!
Siitä on jo vuosia aikaa, kun päätin ottaa selvää siitä PARHAASTA kuntoutustekniikasta, mutta olen epäonnistunut. Minulla on vain iso kombinaatio, jonka uskon olevan liian työläs melkein kaikille…
Ei sillä, että olisin mikään super-olio, mutta olen käyttänyt vuosia tämän pohjan valamiseen!

Nämä ovat uusi juttu, joka tuntuu varsin potentiaaliselta! Olen saanut testiin muutamia Tritanium kompressio tuotteita ja olen hämmästynyt varsinkin niiden vaikutuksista uneen.

Olen käyttänyt kreatiinia nyt puolisen vuotta ja luettuani tänään HS jutun kreatiinin mahdollisista hyödyistä, joita koen saaneeni, otin purkista kuvan tärinä-treenin yhteydessä!

Olen käyttänyt tätä Neurosteps tärinä-laitetta nyt hetken ja hyvältä vaikuttaa!! Tänään seisoin pariin otteeseen pari minuuttia syöksyasennossa. Reidet heräsivät.

Tämä on avanto kotirannastamme takavuosilta. Olen käyttänyt kylmäaltistusta kuntoilun ja kuntoutuksen apuna. Tällä hetkellä altistus jää pääasiassa kylmiin suihkuihin…

Tämä on isoin lisäravinto-laatikkoni, joka on täynnä ravitsemus-kumppanini Foodinin herkkuja!
En osaa täysin luotettavasti sanoa, mikä tuossa kombossa toimii ja mikä ei. Osaan kuitenkin kertoa, mikä kaikki minua on auttanut! Ja pari päivää sitten sain testiin yhden melko yksinkertaisen apukeinon, apukeinon, jonka toimivuuteen en itse uskonut aiemmin tippaakaan, mutta jota päätin silti kokeilla. Sen jälkeen, kun olen pukeutunut näihin juttuihin, olen nukkunut super hyvät yöunet kahtena yönä putkeen. Tämä testi ei vielä ole osaltani valmis, koska kyse on paljon muustakin, kuin siitä nukkumisesta, mutta jos edes yöt jatkuvat samaa rataa, niin perästä kuuluu!❤️