Sain eilen viestin kaveriltani vuosikymmenten takaa. Hän oli bongannut edellisen tekstini erosta LinkedIn palvelun kautta ja tahtoi pallotella aihetta. Myös hänellä oli saman suuntainen tilanne päällä, ja puhuminen auttaa. Vanhana joukkuetoverina, tartuin tilaisuuteen ja menimme iltateelle.
Puhumisen jälkeen oloni oli kuitenkin vähintään yhtä tyhjä ja yksinäinen. Olen jo hyväksynyt sen, että niin sen kuuluu nyt ollakin. Kaikkein syvimmälle osui keskustelu toivosta ja siitä, onko se vain turhaa itsensä huijaamista. Hänellä erosta on kulunut jo kuukausia, ja tilanne on päällä edelleen. Kauhistuin, sillä olin uskonut, että pystyisin jo kääntämään sivua jahka vain haen loput tavarani Helsingistä ja ex. tavaransa täältä. Nyt tajuan, että tavara ei paina tässä tunnemyllerryksessä mitään.
Päätin soittaa tänään ehdottomasti positiivisimmalle rastafari-rock ystävälleni, joka lupasi tukea minua tuossa tovi sitten. Hän tutustui meihin ex-puolisoni kanssa vuosia sitten samaan aikaan ja puhuminen helpotti.
Kai.
Muusta en tiedä, mutta jälkiruokakierroksen koittaessa, oli hymy herkässä! Olkoonkin osasyyllisenä aivan taivaalliset torstain pannukakut, johon latasin täyden annoksen kermavaahtoa. Ehkä pikku lisä treeni motivaatioon olisi nyt paikallaan. Mark on sitäpaitsi hyvin viisas mies ja osasi kertoa, että pannukakku tekee kaikesta hiukan parempaa.
Tänään panostin jälkiruokaan!
Kävin myös sovittamassa uusia golf kenkiä, jotka olivat niin tyylikkäät, että huhhuh! Kävelin Golfpuotiin ja lenkki oli niin pitkä ja ajottain ihan reipaskin, että tänään en viitsi mennä salille. Eise motivaatio (maha) itsestään kasva!
Saan suunnitella itselleni nämä kengät omalla värityksellä! Aion myös lisätä oikeaan kenkään sanan FIGHT ja vasempaan BACK. Nyt on sellainen olo, että tarvitsen FightBack asennetta.