Tärkein asia, jonka olen oppinut kahdeksassa vuodessa on, että asenne ratkaisee. Asia on lyhyt ja tiedän sen olevan vain tuttu sanonta useimmille, mutta tuon lauseen mukaan olen pyrkinyt elämään.
Kahdeksan vuotta sitten kaikki oli epävarmaa. En ollut tässä maailmassa. Turkulainen mies makasi koomassa, Oulussa, varmasti syvimmissä vesissä joissa on koskaan uinut. Kun palasin tähän maailmaan en pystynyt mihinkään. Sydämeni osasi lyödä ja keuhkoni hengittää, siis sen jälkeen kun minut irroitettiin parin viikon jälkeen hengityskoneesta. Puheesta ei ollut puhettakaan. En osannut asennoitua tilanteeseen.
Siitä on tultu pitkä matka. Ymmärsin hyvin aikaisessa vaiheessa kokemuksen kautta sen, etten voita surkuttelemalla mitään. Rakensin kuntoutumiseni- ja lähes koko elämäni, positiivisen asenteen ympärille. Pari vuotta myöhemmin tuo asenne sai nimen FightBack. Siitä lähtien tämä on ollut minulle kaikki kaikessa.
Olen tehnyt positiivisen asenteen jakamiseksi paljon. Positiiviselle asenteelle, joka näkee toivon kipinän toivottoman oloisissa tilanteissa, on minulle suorastaan pyhäksi muodostunut termi; sisu. Suomalaiset ovat tehneet sisulla ihmeitä jo ennen minun aikaani ja sisu on minulle niin suuri asia, että on vaikeaa tiivistää kaikkia ajatuksiani siitä tähän.
Tukka sekaisin ja Sisu paita päällä.
Ajatukseni ja keskittymiseni on hieman hajoilleet viime viikkojen aikana, vaikka olen pystynyt hoitamaan kaiken sovitusti. Mutta nyt tiedän taas minkä ympärille rakentaa kaikki. Sisu merkitsee eri ihmisille eri asioita, mutta minulle se merkitsee asennetta joka kestää kaiken. Sisu on minulle kuin vakaa pohja, jonka varaan voi tahdolla rakentaa ihmeitä.
Tahdolla saa aikaan ihmeitä.