Olen onnellinen – onko aivan hullua lähteä yrittämään jotain uutta? Tiedän jo saaneeni todella paljon ja toisinaan mietin ihan rehellisesti, onko vähän itsekästä pyrkiä seuraavalle tasolle? Tiedän, että niin moni olisi elämääni enemmän, kuin tyytyväinen.
Rakastan kuitenkin saavuttaa kaikkea ja uskon, että ihminen on onnellisimmillaan tehdessään arvokasta työtä. Työn ei tarvitse olla taloudellisesti överi arvokasta, vaan uskon, että on jopa tärkeämpää, jos työllä on jokin merkitys.
Jo vuosia olen yrittänyt etsiä loukkaantumisestani jotain positiivista. Aluksi yritin mitä tahansa hyvää epätoivoisesti, tippa linssissä, mutta en löytänyt elämälleni enää mitään merkitystä. Kaikki oli turhaa.
Vaikka selvisin tuon vaikean jakson yli, en todellakaan väitä tietäväni vastausta ikuisiin kysymyksiin; Miksi olen täällä? Miksi juuri minä jäin henkiin? Mikä on elämän tarkoitus?
Uskon, että elämän tarkoituksia on tällä hetkellä yhtä monia, kuin meitä ihmisiä on tämän maan päälle… eli tällä hetkellä eri niitä on maailmassa noin 7,9 miljardia!
Nyt olemme matkalla niin syvälle, että turvallisinta on tehdä pikainen U-käännös. Koko maailman ongelmat eivät onneksi ole minun vastuullani. En väitä tietäväni sitä varmasti oikeaa vastausta edes oman elämäni lopulliseen tarkoitukseen, mutta minulle riittävän hyvä suuntaviiva on tulla onnelliseksi ja pyrkiä levittämään onnea mahdollisimman laajasti ympärilleni. Olen yrittänyt elää tarraten tuohon tarkoitukseen tiukasti ja kuten todettu heti alussa, olen onnellinen.
En tahdo jäädä paikoilleni, koska tiedän, ettei onni ole pysyvä olotila. Pitkäaikaisen onnen eteen on tehtävä töitä. Työskentely yksin on pidemmän päälle paljon ankeampaa, kuin työnteko hyvässä porukassa. Ihminen on ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus ja uskon, että jokainen saa itsestään parhaat puolet irti porukassa. Jotkut ovat kuulemma yksinäisiä susia, mutta väitän, ettei kukaan kieltäydy vaaratilanteessa avusta. Me olemme pohjimmiltaan varsin avuliasta porukkaa.
Olen yllättänyt itsenikin siinä, mitä olen tiimini kanssa saanut aikaan Suomessa. Olen jatkuvasti kuitenkin seurannut globaalia menoa ja nähnyt jo kauan asioita, joiden kanssa kaivataan todellakin positiivista FightBack asennetta. On ollut taistelua toisensa jälkeen ja taistelut ovat olleet kaukana siitä, minkä eteen minä tahdon taistella. Pandemiaa vastaan taistelu on vain jäävuoren huippu.
Koska huomaan innostuvani psyko-fyysis-sosiaalis- termien viljelystä, tahdon myös opiskella itseni oikeasti päteväksi. Osaan jo kirjoittaa kohtalaisesti ja argumentoida ainakin niin uskottavasti, että uskon itse omiin juttuihini, mutta haluan tietää lisää! Maailmassa on nykyään ihan pilvin pimein tietoa, jota löytää muualtakin, kuin koulun penkiltä, mutta aion ottaa kaiken irti maailman parhaasta koulujärjestelmästä.
Kuva otettiin vuonna 2014 enkä edes ymmärtänyt silloin, kuinka kovaan seuraan olin päässyt. Oikealla puolellani on juuri eläkkeelle jäänyt Esa Saarinen, joka on filosofinen idolini!
Tässä epävarmassa sotkussa tunnen halun lähteä yrittämään uutta. Olen itseasiassa aikonut lähteä jo jonkin aikaa, mutta en löydä kulmaa, josta saisin kyllin pitävän otteen! En uskalla astua ihan tyhjän päälle, sillä jo saavutettu onni on minulle liian tärkeää. Nyt pitää olla sopivan varovainen ja fiksu. En pelkää nöyrtyä ja aloittaa pohjalta.
Jotta voi saavuttaa mitään kestävää, pitää ennen kaikkea luottaa itseensä ja voittaa pelkonsa. Pitää löytää oikeita ihmisiä, jotka voisivat auttaa ovien raottamisessa seuraavalle tasolle.