Elämä on melkoinen vuoristorata. On jyrkkiä ylämäkiä ja joskus tuntuu siltä, että ”tämäkin vielä – minusta ei ole tähän!” Mutta ennen pitkää ylämäki loppuu ja saa lasketella alas tuntien itsensä vapaaksi. Pystyvyyden – vapauden – tunne, on yksi merkittävimmistä syistä, joiden vuoksi teen töitä. Uskon, että tämä motivoi monia meistä.
En usko, että laskettelu on yleisesti se paras tapa kuntoutua, mutta tämä antaa minulle virtaa toteuttaa kaikkia niitä tylsempiä tapoja! Lähtien jokaisen mäen päälle kiipeämisestä… 😉
Olen metsästänyt omaa pystyvyyden tunnetta jo reilusti yli kymmenen vuotta. Nyt minulla menee tosi hyvin. En koe kykeneväni vielä läheskään kaikkeen, mihin minun pitäisi kyetä, mutta moneen asiaan pystyn. Minulla menee hyvin! Se ei kuitenkaan ole minun ansiotani.
Olen saanut kokeilla, toteuttaa ja jopa jakaa jos jonkinlaisia apukeinoja. Jotkin niistä ovat tuntuneet ensin, että tämä on ”yhtä tyhjän kanssa” mutta lopulta kaikki ovat työntäneet minua eteenpäin. Toiset ovat auttaneet minua vähän aikaa ja jotkin ovat jopa antaneet minulle pysyviä työkaluja projektiini. Kuitenkin lähes jokainen näistä on markkinoitu minulle niin, että tämä on ”se tämän hetken paras” apukeino. Miksi kokeilisin muita, kuin parhaita mahdollisia? Jaan nämä apukeinot oman pääni sisällä ”puhtaisiin” apuihin, jotka ovat hyödyttävät vain sinua, sekä niihin joista sinun itsesi lisäksi myös kolmas osapuoli voi hyötyä.
Lihasvoiman treenaaminen on kaksi teräinen miekka, enkä tiedä onko se suoranaisesti hyödyksi aivovamman kuntoutuksessa, mutta oikein tehtynä harjotteista on varmasti suuria hyötyjä.
Tähän päivään mennessä en ole löytänyt ”puhdasta” apua.
Se johtuu nähdäkseni siitä, että yhteiskunta on rakentunut niin pitkälle yhteistyön varaan, että kaikki riippuu kaikesta muusta. Asiaa ei tarvitse ajatella kovinkaan pitkälle ennen kuin ymmärtää, että olen riippuvainen todella monesta asiasta. Nyky yhteiskunta on rakennettu niin pitkälle, ettei meidän tarvitse välttämättä ajatella lähes mitään. Apua on tarjolla. Jos kuitenkin tahtoo tehdä jotain paremmin kuin muut – tahtoo ylittää yleiset odotukset – ei se yleisesti suositeltu ”oikea tapa” olekaan ehkä ”se” paras tapa.
Vaikka olen päässyt jo kuntoutuksessa kovin pitkälle –tilanteeseen mihin en realistisesti olisi ehkä odottanut edes itse pääseväni – tähtään vielä ylemmäs. En varmastikaan pysty koskaan vastaamaan kysymykseen ”mikä on se paras tapa?” En edes tahdo julistaa sitä OIKEAA tapaa, jota jokaisen pitäisi noudattaa, mutta haluan jakaa kaikille avointa oppilaan asennetta. Vanha viisaus kuuluu, että mitä enemmän tiedät, sitä vähemmän ymmärrät tietäväsi.
Tämä liike on helpottanut ainakin selkäkipuja. Olen tehnyt liikettä molemmilla jaloilla, ympäri Suomea päivittäin nyt lähes kaksi vuotta. Vyölläni on siis helposti 10000 toistoa! Odotan kuitenkin seuraavia, vielä parempia liikkeitä.☺
En usko, että kukaan tietää oikeasti, mikä on se paras tapa. On ihmisiä, jotka ovat viisaita, hyväsydämisiä ja avuliaita, mutta hekään eivät voi tietää varmasti sitä parasta tapaa. Olen tyytynyt tekemään parhaani sen eteen, että tekisin tietoisesti mahdollisimman vähän huonoja juttuja! Välillä minulle tulee sellainen olo, kuin tanssisin nuoralla. En todellakaan tee aina kovin fiksuja, enkä varsinkaan turvallisia juttuja. Olen kaatunut satoja kertoja murtsikat jalassa, mutta uskon hiihdon olevan hyvää kuntoutusta.
Se ei ole varmastikaan se paras, eikä tosiaan se turvallisin tapa, mutta lupaan tehdä siinäkin parhaani.
Kylmäaltistus toteutettuna näin ei suoranaisesti hyödytä ketään kolmansia osapuolia!
Joskus on kiva leikkiä ahkeraa ja edes leikkiä tekevänsä jotain hyödyllistä samalla, kun kylmäaltistaa itseään…😉