Itämeri on minulle rakas. Olen viettänyt merellä lapsuuteni kesät, saanut purjehtia siellä ympäriinsä, ja käyn nykyään meressä uimassa lähes päivittäin. Siksi minun oli helppoa vastata, että ”todellakin!” kun sain kutsun John Nurmisen säätiön mainos kuvauksiin.
Ensin minun piti kuitenkin suunnata säätiön nettisivuille, http://www.johnnurisensaatio.fi, ja tarkastaa, minkä sortin puljusta on oikein kyse? Vaikka pidän tietojani Itämerestä ja sen suojelusta kohtalaisen hyvinä, joudun myöntämään, ettei minulla ollut asiasta hajuakaan! Nähdessäni kuinka perustavan luokan säätiöstä Itämeren hyvinvoinnin kannalta oli kyse, minulle tuli aika hölmö olo. Todella hölmö.
Olen jo mukana Clewatin, https://clewat.com/, vesistöjen puhdistus toiminnassa, ja myös Itämeri on eräs näistä vesistöistä. Ymmärsin heti purjehtineeni vuosia silmät kiinni. ”Noh, parempi myöhään, kuin ei milloinkaan… Jes! Pääsen suoraan ytimeen ja mukaan tähän toimintaan!” Ajattelin ennen, kuin lähetin myöntävän vastauksen.
Minut piti meikata ennen kuvauksia ja tämä tilanne oli niin surrealistinen, että vaadin kuvan: kaksi kaunista Daamia meikkaamassa minun KÄSIÄNI!?!
Sitten tulivat kuvaukset ja tahdoin antaa parastani. Tiedän, kuinka heikossa kunnossa Itämeri varsinkin paikoittain on, joten tunsin oloni hieman vaivaantuneeksi kameran edessä kunnes ylempää tuli toive: ”Mieti miten siistiä on kun meri on puhdas! Mieti miten paljon kivampi siellä on touhuta, jos kaikki jotka näkee mainoksen toimivat meren pelastamiseksi jollain tasolla!”
”Mitä tekisit, jos Itämeri tulisi siihen kuntoon, josta sinä unelmoit?”
Tahdoin vaikuttaa ja tiesin, että jos minä tahdon vaikuttaa edes yhden ihmisen suhtautumiseen Itämeren suhteen, muutoksen tulee lähteä ilon kautta. Ajattelin, että kaikki ympäristö-haasteet, myös Itämeren ulkopuolella, on voitettavissa. Minä tuuletin! Tiesin, että yhdessä pystymme mihin tahansa. Oli minun tehtäväni saada ihmiset mukaan. Minä tahdoin saada mahdollisimman suuren ihmisjoukon tuulettamaan kanssani Itämeren puolesta!
Tykkään tuulettaa!
Sitten on kaikki ne muut maat, joilla on Itämeren rantaviivaa, mutta jotka eivät ole mukana talkoissa. Kaikki ne, joille en pysty puhumaan. On epäreilun tuntuista tehdä parhaansa ja olla kuitenkin tietoinen, että tietyt eteläisemmän rantaviivan omaavat valtiot dumppaavat mereen mitä sattuu. Jätteitä, jotka meidän pitää lopulta siivota.
Mutta jos emme me, niin kuka muu muka? Kehtaan olettaa, ettei kukaan. Tahdon pitää toivoa yllä, koska Itämeri on niin uniikki aarre. Ja huomisen vuorovesiä ei tunne kukaan. Voimme toimia vielä joskus oikeasti kaikki yhdessä <3
En kuitenkaan tuulettanut edes koko aikaa. Pääosin olin oma viaton paljasjalkainen itseni. 😉