Skip to main content
Blogi

Nyt Tarkkana!

Kirjoittanut 1.6.20201 syyskuun, 2020No Comments

Koko maailma on ollut ennennäkemättömässä solmussa tämän alkuvuoden ajan. Pandemia on laittanut yhteiskunnat polvilleen ja se on rajoittanut niin ihmisten työllistämistä, toimeentuloa, kuin yksilönvapauttakin. Kriisi oli ennalta arvaamaton ja tilanne on ollut hirveä.

Suomi on selvinnyt ainakin tähän mennessä kuitenkin melko vähällä, ainakin tilastojen valossa… Ehkä juuri sen vuoksi, nyt on mielestäni aika vieläkin ottaa vastuullisesti etäisyyttä toisiin ja olla erityisen tarkkana! Ei anneta tilanteen repsahtaa.

Rajoituksia on alettu hölläämään, sillä viruksen ensimmäinen aalto on saatu melko hyvin haltuun. Mutta kyllä ne rajoitukset tullaan varmasti palauttamaan, mikäli tartunnat räjähtävät. Nyt on aika toimia vastuullisesti, ja tahtoisin eritoten teroittaa sitä, että tehtävämme ei ole olla vastuussa vain itsestämme. Me pystymme kantamaan vastuuta myös heistä, joille tartunta on hengenvaarallinen. Tuon vastuun kantaminen kunnialla, saa ainakin minut tuntemaan oloni arvokkaaksi!

Tyttöystäväni sisko Senni sai vetää valkolakin päähänsä näissä todella erityisissä olosuhteissa. Kaikki ovat sinusta ylpeitä vaikka varsinaiset juhlat antavat vielä odottaa itseään! Hyvä duuni! 🙂

Samalla kun meno täällä kotimaassa alkoi tasoittumaan, pieniä aurinkoisen viikonlopun ylilyöntejä lukuunottamatta… on meno valtameren takana Jenkeissä lähtenyt aivan lapasesta! En aio alkaa referoimaan tarinoita, jotka täyttävät jokaisen uutismedian, mutta tahdon osoittaa monien ystävien tavoin tukeni jokaiselle rotusyrjinnän uhrille. Luulin, että nämä rotusyrjintä-asiat olisivat voineet jäädä viime vuosituhannelle… mutta oikeasti, nyt on aika olla tarkkana ja vastata omasta toiminnastaan!