Skip to main content
Blogi

Nyt on pakko pakottaa

Kirjoittanut 29.11.20181 syyskuun, 2020No Comments

Eilisaamun esitys oli tunnelmaltaan hieno, ja yleisö oli yllättävän skarppina edeltävän illan juhlinnasta huolimatta!

Päivä jatkui esiintymisellä Lamminpään ja Tesoman kouluille, jonka sain pitää Tesoman valtavassa palloiluhallissa!

Tiedän hehkuttavani usein oppilaiden kuuliaista käytöstä esitysteni aikana, mutta tämä lienee jonkinlainen ennätys! En kuullut pihaustakaan koko hallista esityksen aikana. Kiitos!

Tänään en saa itsestäni mitään irti. Olen perustellut itselleni, että se johtuu mahtavasta eilisestä päivästä. Sain esiintyä Tampereella eräälle yritykselle ja vielä kahdelle koululle ennen kotimatkaa Tesoman valtaisassa palloiluhallissa. Esityksen jälkeen ajoimme suoraan FightBack Tilaan, esittelemään Tilan toimintaa lääketieteen opiskelijoille ja vihdoin päivä oli paketissa. Paitsi, että tahdoin paketoida päivän venyttelyllä. Sain päivän pakettiin!

Päätin olla röyhkeä ja venytellä kesken eilisen esittelyni, mutta sillä venyttely sopi vieraille, päätin käyttää joka hetken hyödyksi!

Aamun jokapäiväisten hengitys-harjoitusteni jälkeen, en ole saanut kaivettua itsestäni irti mitään. Ideoita tekemiselle on, kyllä, mutten ole saanut itseäni pakotettua liikkeelle. Tiedän kokemuksesta sen, että tulen vain kipeäksi, jos pakotan itseni treenaamaan väsyneenä ja sillä verukkeella en tee mitään. Tai no… päätin kirjoittaa teille blogin siksi, että minusta olisi edes johonkin!  Aion vielä kuitenkin puristaa itseni pian pystyyn, tulematta kipeäksi.

 

Nämä ovat kuitenkin hetkiä, jolloin tunnen tarvitsevani ulkopuolista apua. Tarvitsen jonkun sanomaan, mitä pitää tehdä. Pystyn työntämään itseni epämukavuus-alueelle, jahka olen aloittanut harjoituksen, mutta joskus on vaikeaa pakottaa yksin itseään aloittamaan se harjoitus. Onneksi näitä päiviä ei tule useammin. Nyt pakotan itseni liikkeelle! Nyt on pakko pakottaa.