Olen pidätellyt syyhyäviä näppejäni kurissa viimeaikoina. Sain Homo Deus- nimisen kirjan joululahjaksi veljeltäni ja se osui ja upposi. Kirja on Iranilaisen historian professori Yuval Noah Hararin toinen mestariteos. Kirjan edeltäjän nimeltään Sapiens, joka pureutuu ihmiskunnan matkaan maailman hallitsijoiksi ja ylivertaiseksi lajiksi, hän antoi lahjaksi isoäidilleni. Homo Deus raapaisee myös hieman menneisyyttä, mutta keskittyy nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Siihen, miten tulevaisuudessa ihminen voi saavuttaa, ja on osin jo saavuttanut, jumalalliset kyvyt itselleen. Miten ihmiskunta tulee mahdollisesti jakautumaan eri luokkiin. Mielenkiintoni heräsi tästä kirjasta niin, että päätin itse hankkia Hararin seuraavan teoksen, 21 Lessons for the 21st Century. Kirjan, jossa Harari käsittelee varsinkin tämän päivän kysymyksiä vielä tarkemmin.
Tulevaisuus on vaikea aihe, sillä edes terävin nero, ei kykene ennustamaan sitä. Miten joku historian ja filosofian professori voi kirjoittaa kirjan siitä? Miksi kirjasta on tullut menestys?
Harari tekee selväksi sen, ettei hän tee ennustuksia. Hän kertoo mahdollisista vaihtoehdoista, varsinkin niiden lopputuloksista, joihin perehdyttyäni minuun itseeni iski valtaisa halu kertoa omat näkemykseni ja neuvoni ihmiskuntaa kohtaavasta muutoksesta. AI (tekoäly)- vallankumous on jo käynnissä, ympäristön katastrofit riehuvat ympäriinsä ja ilmastonmuutos kiihtyy edelleen. Sisäinen äänekäs maailmanparantajani heräsi ja halusin itse kirjoittaa siitä! Tulin kuitenkin järkiini. Vaikka minua kiinnostaisi tulevaisuus todenteolla, niin minulla, aivovammasta parhaansa mukaan kuntoutuvalla kollilla, ei tosiaankaan ole aikaa pureutua aiheeseen riittävän hyvin. Tämä oivallus sai minut katsomaan itseäni peilistä – jos tämän kirjan kirjoittaminen ei ole minua varten, niin mikä sitten on?
Varsinkin ihmisen kyky ottaa evoluutio yhä enemmän omiin käsiinsä, on minusta jännittävä. Se on oikeastaan jopa vähän pelottava. Harari ei edes sivua aihetta ammatti-urheilu, mutta aihe vähän niinkuin kiinnostaa minua. Maailmassa on varmasti miljoonia, ehkä jopa miljardeja urheilu faneja ja urheilu tulevaisuudessa on suuri kysymysmerkki. Suorituskyvyn parantelu dopingin avulla on vielä kiellettyä, mutta eikö urheilijan parantelu mm. geenimanipulaation avulla tulisi kieltää myös? En usko, että sitä on tapahtunut vielä, mutta tämä kysymys tulee pompsahtamaan pinnalle pian. Onko tulevaisuudessa ”luomu urheilijoita” enää ollenkaan? Tiedän, että nykyään arvostetaan urheilijoita, jotka ovat todella taitavia lajissaan ilman doping aineiden apua, mutta jos oman suorituskyvyn parantelusta tulee arkipäivää myös normaali ihmisten tulevaisuudessa, niin voidaanko urheilijoita erottaa koko porukasta? Tullaanko keinotekoisten aputoimien käyttö hyväksymään, kun kokoajan mennään kovempaa ja tähdätään korkeammalle?
Tahtoisin kirjoittaa kirjan aiheesta. Tiedän, että osaan kirjoittaa ja aion vielä kirjoittaa kirjan tai jopa kirjoja. Tahdon kuitenkin pitää jonkinlaisen rajan siinä, mistä alan kirjoittaa. Minun täytyy tuntea aihe kuin omat taskuni, jotka muuten kirjoitushetkellä ovat tyhjät. Aihe, joka on antanut minulle paljon ja johon aion tutustua vielä paljon paremmin, on asenne. Asenne näyttelee myös tärkeää osaa urheilussa.
En tule kirjoittamaan pelkästään asenteesta, sillä ainakin minua kiinnostaa se, minkälaiset biologiset ja fyysiset prosessit johtavat asenteen voimistumiseen, enkä ole biologi tai fyysikko, mutta asenne tulee olemaan osa myös seuraavaa kirjaani.
Asenne on jotain, joka ei ainakaan minun silmissäni, ole mitään mitä koneet voisivat kehittää itselleen. Sitä ei voi korvata tulevaisuudessakaan. Tietotekniset laitteet ja eri koneet voivat oppia toistamaan valtavan määrän niille opetettuja asioita, mutta asenne jää näillä näkymin vain ihmisille. Tämä on siinäkin mielessä hyvin helpottavaa, että ihmiset jaksavat kuunnella minua tulevaisuudessakin. Uskon Hararin hypoteesiin siitä, että niiden ihmisten ammattien, jotka liittyvät meidän tunteisiimme, kuten psykologia ja filosofia, kysyntä tulee jopa lisääntymään tulevaisuudessa. Koneet voivat oppia uskomattoman paljon, mutta tuskin ymmärtämään ihmistä.
Harari on paitsi taitava kirjoittaja, myös erittäin kiinnostava puhuja. Hän tietää niin paljon, että on osannut kirjoittaa kirjoja täynnä kysymyksiä, joihin kukaan ei ole vielä vastannut.
Olen miettinyt aihetta paljon ja muutos on pelottava asia, jossa vaikeinta on epävarmuus. Muutos on ollut käynnissä kuitenkin jo aikojen alusta asti – eikä sitä ei voi enää pysäyttää. Ainakaan minä en edes halua pysäyttää muutosta yleisesti, vain oppia vaikuttamaan osaan siitä, kuten ilmastonmuutokseen ja saastumiseen. Olen kuitenkin näiden 28 vuoden aikana huomannut, että kysymykset vain lisääntyvät sitä mukaa, kun vanhoihin saa vastauksia. Harari on varmasti jo kyennyt vastaamaan tuhansiin kysymyksiin, joiden pohjalta hän on kysynyt uusia kysymyksiä.
Voi olla, että eliniän kasvaessa entisestään, meidän kaikkien tulee vielä kouluttautua uudestaan, jopa monia kertoja. Nykyiset yhteiskuntarakenteet hajoavat palasiksi ja tämä muutos voi tuntua monella tapaa kamalalta. Tahtoisin jakaa kaksi, ehkä jopa itsestäänselvää asiaa, joilla aion itse ottaa muutoksen vastaan, teidän kanssanne: positiivisuus ja asenne. Yuval kysyeenalaistaa paljon, mutta kertoo vastauksia ja neuvoja vähemmän, yhden asian hän kuitenkin teroittaa: tunne itsesi. Maailmassa, joka on täynnä laitteita, itsestään ohjautuvia autoja ja erittäin pian-, jos ei jo nyt, aivojamme pyritään hakkeroimaan, niin on yhä tärkeämpää tietää mitä itse todella haluaa.
Tahdon tehdä harjoitukseni jatkossakin itse ilman bioteknologian apua. Jopa Penni- koira valitsi hyökkäyksensä kohteeksi mielummin emäntänsä, kuin minut.
Nyt elämme tätä päivää ja vaikka toisinaan (liian usein!) huolin huomisesta, aion keskittyä tämänhetkisiin toimiini täysillä. Aivojen parantelu kantasolusiirron avulla on eräs keino, joka on ollut tutkijoiden suurennuslasin alla jo kymmeniä vuosia. Useita kantasolusiirtoja on ilmeisesti jo tehtykin, mutta menestys ei ole vielä onnistunut räjäyttämään pankkia. Vaikka olen aina valmis kokeilemaan lähes mitä vain, niin aivojen kanssa olen tarkkana. Olen tehnyt naurettavan paljon töitä päästäkseni tähän pisteeseen, jossa voin itsekin nauraa usein, koska minulla on niin siistiä, että luotan tulevaisuudessakin tähän orgaaniseen muutokseen. Maailma kuitenkin muuttuu niin huimaa vauhtia, etten tahdo tulevaisuudessa katua kun kokeilin jotain keskeneräistä. Treenaamisesta saan kuitenkin paljon muutakin, kuin uusia hermoratoja!