Kumpi sinä olisit mieluummin?
Nämä ovat tietysti kaksi ääripäätä, mutta kun asiaa lähdetään nyt puimaan, niin mieluummin överit, kuin vajarit. Itse olen toteuttanut tuota mottoa jo vuosia välillä ihan menestyksekkäästi ja omat silmäni ovat siniset. Taidan olla sinisilmäinen ihan sanan kaikissa merkityksissä. Uskon ihmisiin helposti, mutten pidä itseäni hölmönä. Hyväuskoisuuteni tekee kuitenkin huijaamiseni vaarallisen helpoksi. Nenäni ei ole erityisen pitkä, mutta silti minua vedetään nenästä ihan liian usein! Uskon ihmisiin, ja mielestäni se on vain hyvä.
Se kuitenkin tuottaa aivan ylimääräisiä ongelmia toisinaan. Välillä tuntuu siltä, että selviäisin paljon helpommalla, jos en uskoisi mihinkään tai keneenkään. Se kuitenkin tekisi minusta kyynisen kusipään ja en tiedä teistä, mutta itse en erityisemmin nauti kusipäiden seurasta.
Perhe ja ystävät ovat tärkeintä maailmassa, enkä mieluusti soisi kenenkään heistä joutuvan tekemisiin kusipäiden kanssa. Mutta onko kyynikko aina kusipää?
Ei välttämättä, kyynisyys on vain psykologinen tapa suojautua pettymykseltä. Tämän vuoksi kyynisyys kuulostaa tavallaan ihan pätevältä luonteenpiirteeltä, kunhan sen vain osaa pitää hanskassa. Mutta kun kyynisyys menee överiksi, niin kenelläkään ei ole kivaa.
Mietin tätä, koska oma sinisilmäisyyteni aiheuttaa minulle harmaita hiuksia, taas. En ole löytänyt yhtään oikeasti harmaata hiusta kuontalostani, vielä, mutta sukurasitteet huomioonottaen, lasken vain päiviä. Olen tosin löytänyt pari keltaista kulmakarvaa itseltäni, mutta ne tuskin liittyvät mihinkään! 😀 Päätin silti ikäänkuin väli-kevennyksenä jakaa tämänkin asian kanssanne…
En ole ollut aina näin sinisilmäinen – paitsi silmieni oikealta väriltä. Kyynisyyteen kuuluu asioihin suhtautuminen järkiperäisesti, ja siihen minä pyrin. Tein kuitenkin sittemmin ihan tietoisesti valinnan uskoa ihmisiin, ennemmin kuin epäillä kaikkia. Tämäkin juontaa juurensa samaan aivovammaan, josta kaikki tuntuu olevan peräisin.
En usko, että aivojeni viejähaarakkeiden, eli aksonien katkeaminen, juurikaan laski älykkyysosamäärääni, mutta tiedostan, etten osaa jakaa huomiotani enää yhtä tehokkaasti. En jaksa tarkastella asioita monipuolisesti, enkä hahmottaa isoa kuvaa. Kärjistetysti sanoen, olen kuin pikkulapsi – kaikki on joko mustaa tai valkoista – hyvää tai pahaa. Onneksi tiedostan tämän nykyään itse, ja olen jopa niin sinut asian kanssa, että uskallan myöntää sen julkisesti! Uskon, että kun voin myöntää puutteeni julkisesti, sitä paremmin pysyn niistä perillä myös itse.
En tosiaankaan aio alkaa kyyniseksi tietoisesti, mutta tahdon tiedostaa miksi käyttäydyn, miten käyttäydyn. Haluan jatkaa myös hyvän uskomista kaikesta, sillä kauniissa maailmassa on yksinkertaisesti paljon kivampi elää! Ja nyt kun myönsin sen julkisesti, olen väkisinkin enemmän varuillaan uusien ihmisten suhteen.
Ehkä joku kaunis päivä löydän vielä kultaisen keskitien! Jos kaikki keskittyisivät vain tekemään hyvää, jokainen voisi olla niin hyväuskoinen hölmö, kuin mieli tekee ja kaikilla olisi kivaa. Toisten epäilyyn ja kyttäämiseen käytetyn energian voisi käyttää hyödyksi.
