En ole hetkeen hakenut rajojani urheilijana. Olen tehnyt toisenlaista treeniä ja sekin on tuntunut toimivan. Nyt kuitenkin muistan, miksi treenasin itseni toisinaan aivan piippuun. Tein sen nimittäin taas, kääpiö-kävelemällä niin kauan, kuin jalat kantaa. Itseasiassa jopa hetken sen jälkeenkin. Kyykyssä kävely on nimittäin paitsi paljon raskaampaa, myös painopisteeltään niin paljon matalampaa, että se onnistuu yllättävän helposti. Itsensä pakottaminen jatkamaan treeniä sen sijaan on vaikeaa.
Vaikka olen valmis tekemään paljon työtä myös lihasten huoltamiseen ja availuun venyttelemällä, niin tunnen eilisen treenin reisissäni vielä ainakin huomenna. Kunhan alan treenaamaan samalla sykkeellä useammin, niin kroppa tottuu rasitukseen. Tämä on ensimmäinen tavoitteeni, aivojen kuntouttamisen jälkeen, tottakai.
Nämäkin treenit menivät pyörimiseksi! 
Mahtava porukka, kiitos!
Eilinen oli hieno päivä muutenkin! Olin sopinut syöpään sairastuneita lapsia ja heidän perheitään tukevan Sykerön kanssa yhteisistä treeneistä, jotka minä ohjaisin. Kävin vielä illalla pökkelö jaloillani treenaamassa heidän kanssaan ja nyt on voittaja fiilis! Ja se onkin hyvä, sillä nyt on aika mennä töihin. 😉