Skip to main content
Blogi

Kadut täyttyvät lumesta – Aika sopeutua!

Kaupallinen yhteistyö: Lumo Kodit

Tiet ja varsinkin tien varret Kalasatamassa ovat nyt lunta tulvillaan. Tämä paitsi saa minut super iloiseksi, tottakai, tuo mukanaan myöskin joitain haasteita. Tasapainoni on edelleen vähän hukassa, ja vaikka kävelyni onkin jo melkoisen turvallista hyvissä olosuhteissa, tuo katujen liukkaus mukaan varsin kiperiä haasteita.

Lumi on ihanaa, mutta voi myös vaikeuttaa joitain asioita…

Tämä on esimerkkikuva tämän hetken ulko parkkeerauksesta. Onneksi saamme käyttää nelivetoa!

Astuessani lumiseen kohtaan jään päällä, on tulos lähes satavarmasti lipat… ainakin kesäkengillä.

Onneksi nykyään on jo jos jonkin näköistä kitkakenkää, nastapohjallista ja ylipäätään liu’un-esto pohjallista. Tämän lisäksi minulla oli käytössäni erityis-oikeus pysäköintiin.

Näillä kengillä ja tällä massalla, pureutuu jäähän ja tukevasti!

Minulle myönnettiin INVA pysäköinti-oikeus pitkäksi aikaa heti, kun haimme sitä loukkaantumiseni jälkeen, sillä diagnoosini oli synkkä. 10 vuotta oli pisin aika, joksi oikeus voitiin kerrallaan myöntää. Olin myöntämisen aikoihin vielä pyörätuolissa ja virkailija kehotti meitä hakemaan uutta pysäköinti lupaa heti, kun tämä vanhenee. Se oli silloin vielä hyvin kaukainen ajatus, enkä uhrannut sille liikaa mietteitä. Se tuli ajankohtaiseksi viime joulukuussa, jolloin lapulle olisi pitänyt hakea jatkoa.

Koin loukkaantumisestani olevan edes jonkinlaista hetkellistä hyötyä, sillä varsinkin Helsingissä pysäköinti, on vähintäänkin haastavaa – kenelle hyvänsä.

Eritoten näin talvisaikaan, turvallinen, lähelle ovea pysäköinti, olisi tärkeä turvallisuustekijä kohdallani. Toisaalta, se on sitä varmaan meille kaikille! Riskit omassa liukastelussani ovat vähän seuraavalla tasolla, koska vähänkin kovemmat iskut päähäni ovat hengenvaarallisia, mutta onneksi on paljon keinoja, joilla sen liukastelun voi kokonaan välttää.

Ja nyt en puhu kotiin, sohvan nurkkaan linnoittautumisesta! 😉

Hyvät ja turvalliset kengät, ovat kuin elinehto näillä talvisilla lenkeillä. Kun vaatetus on päästä varpaisiin kunnossa, niin raikas talvi-ilma on ihanaa! Olen jo hehkuttanut teille Kalasataman ulkoilumaastoja syys-aikaan, mutta talvea rakastavana ihmisenä voin kertoa, että nyt ne ovat vielä paremmat! Ainakin minun mielestäni.

Ilmeisesti ihmiset ovat yleisesti samaa mieltä kanssani ja sen huomaa noista täysistä kadun varsista. Onneksi Lumo Kodeilla on oma osio parkkihallista, josta saimme vuokrata oman autopaikan! Se on turvallinen, auto ei ole aamuisin lumen tai jään peitossa ja autohalliin pääsee kulkemaan sekä sisäkautta, että ovesta, joka on aivan rappumme alaoven vieressä. Tämä muuttaa sopeutumisen lumisiin parkkipaikkoihin lähinnä tervetulleeksi päivitykseksi parkkeeraukseen. Nyt lumi on vain siistiä!! 🥰

Lumo Kodeilta löytyy ensiluokkaiset parkkipaikat ja parasta on se, että ne ovat niin lähellä! 😛

Minua melkein hävettää kertoa teille asioista, jotka ovat näin hyvin. Tiedän tehneeni aika kovasti töitä päästäkseni mahdollisimman monista rajoitteista eroon, mutta nyt kun niistä on päästy eroon, niin jostain syystä sen jakaminen tuntuu nololta.

En todellakaan häpeä kertoa, mitä kaikkea teen oman toimintakykyni eteen, miten uskon liikkumisen ja syömisen auttavan minua suorasti ja epäsuorasti, mutta se on jotenkin eri asia. On eri asia näyttää, kuinka kovasti tekee töitä jonkin asian eteen, kuin näyttää vain työn tulos. Minun pitää oppia uskomaan se, että ansaitsen nauttia asioista, joista nautin. Varsinkin liikuntamahdollisuudet, kuten taloyhtiön kuntosali, ovat minulle super tärkeitä ja Lumo Kodit panostavat niihinkin.

Olen aloittanut viime aikoina jokaisen arkipäivän avaavalla treenillä ja Lumo Kotien oma kuntosali sopii siihen erinomaisesti! Lähelle on niin lyhyt matka, että päivän voi aloittaa treenillä.

Haluan jakaa kehityksen saavuttamiseen vaadittavia työmääriä kanssanne ja parasta on, jos voin kertoa teille jotain, mikä inspiroi teitä oman elämän haasteissa.

Joillekin asioille ei mahda mitään, mutta olen onnellinen siitä, että olen saanut tehdä työtä näin hienojen asioiden eteen! Ehkä voin jopa toimia esimerkkinä joillekin teistä.

Olen onnellinen kuitenkin myös siitä, että työt eivät tekemällä lopu. Työn teosta voi nauttia, jos tuntee sen tuottavan tulosta!