Tietyissä asioissa olen valmis tyytymään verrattain aika vähään, mutta oman suorituskyvyn parantaminen ei kuulu niihin juttuihin. Haluaisin aina välillä olla vain tyytyväinen nykyiseen olotilaani, koska kyllähän minulla menee hyvin! Mutta sisälläni asuu se julma realisti, joka muistuttaa välittömästi siitä, miten ohimenevä tuo tyytyväisyys on. ”Jos et lähde treeneihin, niin miten se vaikuttaa isoon kuvaan?” Kysyin kysymyksen itseltäni viimeksi tänään klo 7.30 ja koska tahdoin todistaa itselleni, että pystyn tänäänkin tekemään parhaani, lähdin aamulenkille Turun Urheilupuistoon.
Se oli raskas lenkki, mutta onnistuin taas todistamaan itselleni, että pystyn tekemään parhaani!
Hölkkäsin, jolkottelin ja kävelin muutaman kilometriä, mutta se ei ollut se raskas osuus. Pysähdyin matkalla kolmesta Karikon lenkin varrella sijaitsevasta ulkotreenipisteestä jokaiseen vähän vetämään leukaa ja tekemään ilmakyykkyjä, pystyäkseni jotenkin perustelemaan itselleni, miten yritän korvata jalkapäivää salilla näin.
En paina edes sataa kiloa, joten reisilihakseni kaipaisivat myös vähän rautaa taakaksi, mutta pyrin korvaamaan nopeilla ja isoilla toistomäärillä sen minkä massassa hävisin. Ja se toimi. Hyvä, että pysyin tolpillani seteistä minkä hyvänsä jälkeen.
Löysin Karikon lenkiltä hien!
Minulle tuli myös hiki. Sitten kävelin takaisin kotiin, pysähtyen matkalla jokirantaan tekemään kuntoutusliikkeitä ja minulla kävi tuuri! Eräät jalot ohikulkijat kysyivät, saavatko he ottaa minusta kuvia. Sehän sopi minulle ja sain vielä itse kuvat käyttööni!
-
- Aamu oli tyyni. <3
-
- Parkkeerasin tämän pöntön viereen tekemään liikettä, jossa ulommainen jalka suoristuu taakse, ennen kuin se koskee tukea vasten nojaavaa kättä.