Eräs vaikeimmista kysymyksistä, joka minulta on kysytty esiintymisen jälkeen, tuli tottakai lapsen suusta: ”… mikä sinua itseäsi inspiroi?”
Kysymys oli niin vaikea, sillä voin ihan rehellisesti sanoa elämän koko kokonaisuuden inspiroivan minua! Maailmassa toki on paljon surua, pahaa ja ihan liian vaikeita asioita – kyllä minäkin ymmärrän sen. Aina ei selviä hymyssä suin. Minulle on annettu ehkä jopa vähän raskaampi reppu tuossa edeltävällä varikko pysäkillä, mutta minkäs teet? Aion silti könytä maaliin kunnialla sekä tämän repun painosta, että muista haasteista huolimatta. Aion tehdä parhaani joka mutkassa.
Tapasin tänään herran nimeltään Jukka Peltola, ja hänen yrittäjä tarinansa inspiroi minua. Hän on siirtynyt markkinoinnin ammattilaisen urasta tutkimaan ja tuomaan maahan suklaata, joka on oikeasti ihan käsittämättömän monipuolinen ja vahva superfood, mutta me tapasimme liittyen hänen uuteen hyvinvointi unelmaansa. Unelman nimi on Taimi.
Meitä yhdistää se, että kummankin unelmat, jotka kehittyivät lopulta yrityksiksi, syntyivät pakon edessä. FightBack syntyi, kun tahdoin taistella eroon aivovamman aiheuttamista rajoitteista. Jukka tahtoi tarjota pienelle, vaikeasti kehitysvammaiselle, tyttärelleen nimeltään Taimi, helposti nautittavia ravintoaineita. Osoitteesta https://taimi.love/pages/about voitte lukea englanniksi koko tarinan.
Mutta miksi ihmeessä minä vouhotan tästä? Onko minulla ja/tai FightBackillä joku oma lehmä ojassa?
Ei ole. Tahdon jakaa tätä tarinaa, sillä se inspiroi minua! Jukka antoi minulle koko neljän purkin Taimi sarjan testiin, mutten pysty vielä tietenkään pohjaamaan mitään omiin kokemuksiin, sillä niitä ei vielä ole. Aion kokeilla jauheita tarkasti ja minulla on korkeat odotukset varsinkin unta stimuloivan jauheen suhteen!
Uni on aivojen hyvinvoinnille niin super tärkeää, että otan avosylin vastaan kaiken hyvin nukkumiseen liittyvän avun – kaiken paitsi nuija nukutuksen…😉
Meillä oli Jukan kanssa niin mielenkiintoiset jutut, että uppouduin hetkeen ja aika vain riensi. Yhtäkkiä Jukan piti jo kiirehtiä hakemaan nuorempaa lastaan päiväkodista. Aion kuitenkin hehkuttaa tuotetta, mikäli saan hienoja positiivisia tuloksia! Nyt tyydyn jakamaan ainoan kuvan, jonka tänään räpsäsin:
Siemen Pekan inspiraatiolle rehahti valloilleen jo heti kättelyssä. Saa nähdä, minkälainen Taimi tästä vielä kasvaa!