Blogi

Hyvien addiktioiden metsästys

Kirjoittanut 3.1.2021No Comments
Nyt mennään ihon alle.
 
Aloitin pari kuukautta sitten Jari Sarasvuon vetämän PVTT7 – puolita vitutus tuplaa tulokset, valmennuksen. Päätös lähteä mukaan johtui tyhjästä olosta sen jälkeen, kun kirja oli kirjoitettu ja kaikki oli peruttu. Uskoin edelleen itseeni ja tiesin, että minulla on annettavaa ihmisille, mutta niin kauan en voinut antaa mitään, kun olin itse vain kuori.
En ole tainnut avautua tästä vielä?
Joka tapauksessa, aloitin kurssin pääasiallisena tavoitteenani puolittaa vitutus – tahdoin löytää taas positiivisuuteni. Luotin siihen, että tulen luonnollisesti tuplaamaan myös tulokset, kunhan saan itseäni taas niskasta kiinni, sillä hyvällä mielellä pystyn parempaan.
Ketutus koki inflaation heti kurssin alussa – pelkkä toimeen ryhtyminen sai jotain heräämään sisälläni. Kurssi on rullanut eteenpäin ja olen kuunnellut uudet jaksot viikoittain ja ei ole ihan yksi, kaksi, tai edes kolme jaksoa, joiden jälkeen olen meinannut kirjoittaa blogiini tekstin. Tähän mennessä olen vielä tyytynyt päivittelemään ajatuksiani valmennuksen kommenttikenttään. Lopetan tämän, melko hyväksi osoittautuneen tavan, näin yhdeksän jakson jälkeen. Tämä aihe osui liian lähelle. Nyt mennään ihon alle.
Viikon aihe on addiktio.
Addiktioita on hyviä ja pahoja. Olen aina tavoitellut olotilaa, jossa en olisi riippuvainen mistään. Olen tahtonut itse olla se, jolla on kaikki päätäntävalta ilman, että olisi ”pakko” tehdä yhtään mitään. Sen yhden epäonnisen tuulenpuuskan jälkeen, olin kuitenkin riippuvainen monista asioista. Riippuvuutta pyörätuoliin, rollaattoriin tai kävelykeppiin, ei varmaankaan lasketa addiktioksi, kun taas riippuvuus kipu- tai unilääkkeisiin, on sellainen addiktio, jota ainakaan minä en halua riesakseni.
Tilani aivan toipumisen alkuvaiheessa vaati sellaista lääkitystä, josta tulin, ainakin fyysisesti, hyvin riippuvaiseksi. Riippuvaisuuteni ilmeni kouristeluna ja vuolaana hikoiluna. Tiedän, että veljeni pyyhki hikeä kasvoiltani sairaalassa niin, että kun hän oli päässyt leuan tasolle, otsani oli jälleen litimärkä. Voin kertoa, että lääke-koukku ei ole kiva.
Entäs sitten ne kivat koukut?
Omia lemppareitani ovat liikunta, raikas ulkoilma ja hyvät kirjat!
Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, etten enää saa liikunnasta, tai urheilusta, mitenkään sitä huumaa, jonka olen joskus saanut siitä irti. Olen metsästänyt sitä huumaa jo vuosia ja tahtonut jäädä johonkin lajiin niin pahasti koukkuun, että kaikki muu tuntuu sen rinnalla yhdentekevältä. Mutta kun keho ei toimi – se ei vain toimi. Mikään laji ei enää tunnu niin siistiltä. Ei edes laskettelu.
Kyllä se kivaa on, ja olen saanut laskea pari sellaista laskua, joiden jälkeen olo on kuin seitsemännessä taivaassa! Mutta se ei ole samanlaista. Muistan, kuinka tapasin kivuta sinne seitsemänteen taivaaseen toisinaan heti, kun suksen kantit piirtävät ensimmäiset viivat puhtaaseen, juuri ajettuun rinteeseen. Ja koko päivä sujui pilvissä! Onhan laskettelu kivaa vieläkin, mutta portaat taivaaseen pysyvät piilossa. En ole päässyt addiktio-tasolle.
Olen pyrkinyt kaikin tavoin löytämään hyviä addiktioita: Olen kokeillut kylmää, kuumaa, niin kestävyys-, kuin voimaharjoittelua, mutten ole addiktoitunut.

Harrastan kylmässä uimista säännöllisen epäsäännöllisesti. Hyvä hengitys on kaiken A ja O! Se tuottaa myös ilmeen, joka saa hymyn kasvoille viimeistään jälkikäteen.

Ainakin väitän itselleni, tekeväni kaiken mitä teen, vain siksi, että siitä on lopulta hyötyä. Otetaan vaikkapa kylmä: En minä nyt todellakaan kylmää vettä rakasta, mutta silti altistan itseni kylmälle jatkuvasti, koska olen kuullut, että kylmä-altistus herättää ihon solut, saaden näin koko kehon hermotuksen tikkiin! Olen valmis tekemään kaikkeni oman kehon eteen, koska koko se oli aikoinaan vain henkari, joka ei toiminut.

Kylmä herättää ihon solut, jotka lähettävät viestin aivoihin. En väitä, että viesti olisi aina varsin mieluisa, mutta olen fiiliksissä siitä, että koko kehoni on taas hereillä!

Parasta kylmäuinnissa on ylös tuleminen! Sauna on oiva lisä tähän aktiviteettiin, mutta onhan se vesi märkää ilman saunaakin…

Kylmäuinti, tiukka sauna ja kiipeily, ovat kaikki harrastuksia, joita teen säännöllisesti (tai säännöllisen epäsäännöllisesti!) mutta en pidä itseäni addiktina mihinkään näistä. Liikunta, hyvä ruoka ja tietyt hauskat tilanteet, tuottavat mielihyvä-hormoneita, ja niihin hormoneihin voin myöntää olevani addiktoitunut. Taidan siis olla koukussa!
Kerron itselleni vain tarinoita, jotka sanovat toista. Tarinat, joita ihminen kertoo kiven kovaa itselleen, ovat muuten sellainen aihe, josta minulla on paljon sanottavaa!
Uusi kirja?