Skip to main content
Blogi

HUOMIO!

Valtaisat onnittelut jokaiselle koulunsa päättäneelle – olipa kyseessä sitten lukuvuosi, kouluaste tai kokonainen koulutus! Nyt on aika hengähtää.

Aloitin oman lomakauteni sykkimällä missäs muualla, kuin läheisellä kuntosalilla. Niskassani on ollut omituinen patti jo vuosia, mutta nyt se on ärtynyt jostain syystä ja turvonnut. Suuntaan huomenna lääkäriin, mutta patti tarkoittaa joka tapauksessa pientä hengähdys taukoa minullekin. Treenin sijaan voin hengähtää ja lukea kirjaa. Kirja, jota luen. on nimeltään The Science of Meditation – tiede meditaation taustalla. Kirjassa käsitellään sitä, voiko meditaation avulla vaikuttaa aivoihin, mieleen ja kehoon?

Vaikka olen pyrkinyt meditoimaan päivittäin jo vuosia, en ole mielestäni kovin hyvä siinä. Olen koittanut vaikka ja mitä!  Eräs meditaation muoto kuitenkin on ajankohtainen, osuu ja uppoaa – hengähtäminen – omaan hengitykseen keskittyminen. Osaan keskittyä kohtalaisesti myös muihin kehoni tuntemuksiin.

Vasta valmistuneille riittää neuvoja. En edes yritä tunkea omia neuvoja päähänne, sillä neuvojia tuntuu olevan tarpeeksi! Tahdon sen sijaan jakaa kanssanne kuluneen asian, josta luin varmaan tuhannetta kertaa, mutta joka alkaa uppoamaan vasta pikkuhiljaa – KESKITTYMINEN on kultaa.

En tahdo lukeutua itse siihen tuhansien ”ennen oli kaikki paremmin…” saarnaajien joukkoon, koska ei ollut. Tahdon sen sijaan hehkuttaa sitä, kuinka paljon mahdollisuuksia meillä on. Ja ne sen kun lisääntyvät exponentiaalista tahtia! Se on sekä hienoa, että haastavaa.

Tony Robbins niminen herra on tehnyt tunnetuksi sanonnan ”se mihin kiinnität huomiosi, imee myös energiasi.” Asia, jonka sisäistäminen on ollut minulle henkilökohtaisesti hyvin haastavaa on se, että päivittäinen energiani on oikeasti rajallista. Ja mitä väsyneempi olen, sen heikompaa tulosta pystyn tuottamaan. Minun tulisi olla tarkempi sen suhteen, mihin mahdollisuuksiin tartun ja mille kaikelle jaan energiaani.

Tämän pitkän alustuksen jälkeen voin kertoa miksi nyt vouhotan – kyse on FightBack brändistä ja asioista, joihin olen hypännyt FightBack kainalossa innoissani mukaan. Kuluneen vuoden aikana olen näyttänyt vihreää valoa monelle, mielestäni ihan fantastiselle idealle, joista yksikään ei ole toteutunut suunnitellusti. Olen käyttänyt aikaani eri palavereissa istumiseen enemmän kuin vuosiin ja on tapahtunut myös paljon hyvää, mutta kuitenkin heräsin – nyt pitää karsia!

Mahtavia ideoita riittää ja tahtoisin toteuttaa niistä jokaisen, mutta energiani ei riitä kaikkeen. Parempi keskittyä vain pariin juttuun ja hoitaa ne kunnialla maaliin. Huomiota voi jakaa hieman, mutta joku roti.

En tahtoisi olla ronkeli, mutta yritän rajoittaa huomioni jakamista.