
Korvani söivät vieläkin pamauksesta, joka on nimeltään syyskuun alku 2018. Aloitin syyskuun hölkkäämällä 21,6km, jonka jälkeen lähdin tien päälle. Sieltä mukaani tarttui seuraavat kuvat!
- Sain kunnian olla mukana valitsemassa vuoden Positiivisinta Suomalaista maanantaina. Kuvassa kolme palkinnon haltijaa vuosilta 2014, 2018 ja 2017.
- Esiinnyin tiistaina aivan törkeän siistissä Vaihmalan Hovissa!
- Tiistaina sain myös VIHDOIN uudet silmälasini!
- Heräsin keskiviikkona kotonani ja sumusta huolimatta näin tehdä päivittäiset hengitys-harjoitukseni parvekkeella!
- Torstaina olimmekin yhtäkkiä Oulussa!
- Ajoimme Ouluun, sillä sain kunnian esiintyä Talenomille perjantaina Madetojan salissa. Tapahtuman aiheet olivat ROHKEUS, VÄLITTÄMINEN ja TAHTO.
- Minun aiheeni oli TAHTO, ja se sopi minulle mielestäni hyvin!
- Lähdimme kotiutumaan perjantaina ja vaikka matka Oulusta Jyväskylän kautta etelään onkin pitkä, on se myös kaunis!
- Jyväskylässä minuun työnnettiin eilen neuloja Amidassa. Tämä akupunktio setti piristi päivääni, kiitos!
- Akupunktion jälkeen menimme morottamaan kavereitamme ja pikku Eemeli pääsi katsomaan minua alaspäin!
- Illalla ajoimme kotiin ja tänään…
Tänään olemme siivoilleet, järjestelleet vaatteita, ja ainakin minä olen syönyt varmaan noin yhdeksän kiloa ruokaa! Olen myös ollut todella väsynyt. Nyt menen iltapalalle, eli syömään vähän lisää… sitten menen nukkumaan. Huomenna mennään taas!