Ystävät ovat parhaita. Erityisen siistiä on se, että olen onnistunut raapimaan tältä elämän matkalta mukaan saman henkistä porukkaa! On tosi siistiä puhua asioista sellaisten ihmisten kanssa, jotka tietävät omakohtaisesta kokemuksesta, mistä puhut. Kävin taas kaverini Hansin kanssa lounaalla ja selitin tälle, ettei ”vieläkään oikeen ole sellainen olo, että lähde”. Hän tiesi täsmälleen, mistä puhuin. Puimme Tamokin matkaa ja kaikkea siihen liittyvää. Olen pallotellut aihetta laskukavereiden kanssa muutenkin, mutta kukaan ei ole pukenut sanoiksi aiemmin kysymystä siitä, ”onko sellainen olo, että reissu oli sen arvoinen?” ”TODELLAKIN –100%!”
Fiilistelin eilen paria Tamokissa kuvattua takamaaston klippiä, jotka olivat jotain todella siistiä, mutta tänään purskahdin kyyneliin. Katsoin tämän videon Rukalta, jonka olen kiinnittänyt Instagram sivulleni:
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
En tiedä, oliko kyseessä videon taustalla ollut Coldplayn biisi, tämän vuoden aikaiset myllerrykset, vai jokin ihan muu, mutta sydämeni meinasi räjähtää kiitollisuudesta! Ja se kahvi, jota join, oli laskettelu kaverini paahtamaa. Tunsin olevani osa yhteisöä. Ja tunsin olevani vähän itkupilli. 🥹
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, mutta oikeasti tärkeitä on vain muutama.