Skip to main content
Blogi

Aamun checkpointđŸŽ„â€ïžâ˜•

YstĂ€vĂ€t ovat parhaita. Erityisen siistiĂ€ on se, ettĂ€ olen onnistunut raapimaan tĂ€ltĂ€ elĂ€mĂ€n matkalta mukaan saman henkistĂ€ porukkaa! On tosi siistiĂ€ puhua asioista sellaisten ihmisten kanssa, jotka tietĂ€vĂ€t omakohtaisesta kokemuksesta, mistĂ€ puhut. KĂ€vin taas kaverini Hansin kanssa lounaalla ja selitin tĂ€lle, ettei ”vielĂ€kÀÀn oikeen ole sellainen olo, ettĂ€ lĂ€hde”. HĂ€n tiesi tĂ€smĂ€lleen, mistĂ€ puhuin. Puimme Tamokin matkaa ja kaikkea siihen liittyvÀÀ. Olen pallotellut aihetta laskukavereiden kanssa muutenkin, mutta kukaan ei ole pukenut sanoiksi aiemmin kysymystĂ€ siitĂ€, ”onko sellainen olo, ettĂ€ reissu oli sen arvoinen?” ”TODELLAKIN –100%!”

Fiilistelin eilen paria Tamokissa kuvattua takamaaston klippiÀ, jotka olivat jotain todella siistiÀ, mutta tÀnÀÀn purskahdin kyyneliin. Katsoin tÀmÀn videon Rukalta, jonka olen kiinnittÀnyt Instagram sivulleni:

 

NÀytÀ tÀmÀ julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Pekka Hyysalo (@fightbackpekka) jakama julkaisu

En tiedĂ€, oliko kyseessĂ€ videon taustalla ollut Coldplayn biisi, tĂ€mĂ€n vuoden aikaiset myllerrykset, vai jokin ihan muu, mutta sydĂ€meni meinasi rĂ€jĂ€htÀÀ kiitollisuudesta! Ja se kahvi, jota join, oli laskettelu kaverini paahtamaa. Tunsin olevani osa yhteisöÀ. Ja tunsin olevani vĂ€hĂ€n itkupilli. đŸ„č

Maailmassa monta on ihmeellistÀ asiaa, mutta oikeasti tÀrkeitÀ on vain muutama.