2020 toi mukanaan kriisejä. Olemme uuden äärellä ja me olemme alasti.
Tai sitten emme. Meillä on keinot vastata haasteisiin, joita elämä eteemme heittää. Nyt on aikamme vastata erääseen niistä. Vastaaminen vaatii töitä.
Ihmisellä on käytössään ainutlaatuinen valttikortti nimeltään empatia. Jos valitsemme niin, pystymme samaistumaan toisten kohtaloihin, ja tämä on oikeasti supervoima! Se mahdollistaa meille joukkueena toimimisen. Voimme pitää huolta joukkueen heikoimmista ja selvitä yhdessä lähes mistä tahansa.
Tämäkin vuodenvaihde tuo mukanaan mahdollisuuden. Voimme keskittyä tekemään täysillä töitä yhteisen tulevaisuutemme eteen, tai voimme antaa pandemian seurausten repiä meitä pahemmin erilleen. Tahdon uskoa siihen, että olemme kyllin sivistyneitä puhaltamaan yhteen hiileen, sillä yhdessä voimme saavuttaa paljon.
Tiedän, että jokainen meistä ei omaa yhtäläisiä mahdollisuuksia vaikuttaa ja tehdä positiivisia muutoksia, mutta oikeasti, meillä jokaisella on tuo mahdollisuus! Mielestäni tärkein asia kaikista on itse uskoa tuohon mahdollisuuteen, oli se miten suuri hyvänsä.
Henkilökohtainen taisteluni on jatkunut jo yli 30-vuotta, sillä elämä on taistelua silloinkin, kun kaikki menee hyvin. Se on taistelua eri mittakaavassa. Totinen taistelu on asia erikseen, ja olen saanut taistella tosissaan nyt reilut kymmenen vuotta.
Kaaduin pahasti vuonna 2010, mutta ihmeen kaupalla, selvisin hengissä. Olin rakentanut silloisen ammattini laskettelun, ympärille, ja tunsin olevani hukassa, kun en voinut enää laskea. Silloin minä olin alasti. Paitsi, että oikeasti en ollut.
Minulla oli kaikki tarpeellinen: perhe, hyvinvointivaltion tuki ja monia taitavia ammattilaisia auttamassa minua. Päätin tehdä myös itse kaikkeni, jotta saisin toisen mahdollisuuden. Tein tuon päätöksen satoja kertoja, ja vuosien kuluessa, päätin tehdä kaikkeni myös toisten ihmisten taisteluiden mahdollistamiseksi. Aluksi keskityin jakamaan apua toisille päänvamman kanssa kamppaileville, mutta jo melko pian pääsin kannustamaan taisteluja myös erilaisten elämän haasteiden kanssa. Parasta on ollut kannustaa eri yhteisöjä ja tulla jopa osaksi niitä.
Yhteisöjen ulkopuolella, olen tehnyt monenlaisia hommia. Olen tehnyt jopa liikaa. Olen opetellut nielemään, liikuttamaan käsiäni ja puhumaan, kuten lähes jokainen – minä tehnyt sen kahdesti. Tai jos ollaan rehellisiä, niin se toinen kerta on vielä kesken. En ole valmis edes omasta mielestäni, silti olen valmis jakamaan niin mielipiteitäni, kuin elämän onnistumisia ja epäonnistumisia kanssanne. Jakaminen on antanut minulle paljon ja parasta on ollut sen näkeminen, kuinka erilaisten haasteiden kanssa painivat ihmiset ovat pystyneet kaivamaan ylittämistäni kivikoista paljon voimaa.
Koko ihmisen maailma luovii nyt yhden karikon läpi. Tämä ole ensimmäinen-, eikä varmasti myöskään viimeinen niistä. Kaikki voinevat arvata mikä tuon mainitsemani karikon oikea nimi on– COVID-19. Tämä kuitenkin on ensimmäinen kerta, kun ihmiskunta pystyi levittämään pandemian globaalisti. Sen me myös teimme ja leviäminen kesti vain kuukausia.
Pandemia on aiheuttanut jo miljoonia uhreja.
Mutta ensimmäistä kertaa ihmisen historiassa, nyt meillä on myös ennennäkemättömät keinot kriisien hallintaan. Monet meistä tekevät edelleen parhaansa mukaa väistöliikkeitä selvitäkseen pandemian kourista, ja sivusta voin sanoa, että meillä menee hyvin. Siisteintä tässä kurimuksessa on mielestäni se, että päätökset, joita teemme nyt, vaikuttavat tulevaisuuteen vielä paljon oman aikamme jälkeen. Me elämme nyt historiaa. Tulevat sukupolvet tosin voivat naureskella sitä, kuinka siltaan yksi korona koko ihmiskunnan väänsi.
Jää jalkojeni alla ohenee, sillä seuraavaksi aion puhua mielipiteistä ja rohkenen jopa työntää omaani sinne sekaan. Olen kuunnellut purren kieltäni, kuinka ihmiset ovat vähätelleet koronan oikeita riskejä. Monen mielestä olisi ollut parempi, ettei rajoituksia olisi ollenkaan. Olen kuullut, kuinka tuleva taloudellinen kriisi, on lopulta paljon pahempi, koska se uhkaa ”oikeasti” meitä kaikkia.
Minä olen väliinputoaja, koska vaikka mielestäni pystyimme pelastamaan Suomessa paljon, juuri sen empatian voimin, en silti usko, että kaikkea olisi pitänyt jäädyttää poikkeuslain voimin. Se tosin pakotti ihmiset käyttäytymään oikein, enkä ole tosiaankaan varma, olisivatko ihmiset asettaneet yhteistä hyvää kaiken edelle, jos ei olisi ollut pakko. Tämä joululoma on osoittanut sen, että yleisesti ihmiset eivät jää kotiin, jos on mahdollisuus pitää hauskaa jossain muualla. Toki missä hyvänsä voi käyttäytyä vastuullisesti, ja olenkin erittäin kiitollinen pohjoisen hiihtokeskuksille, sillä he ovat toimineet hienosti. Pitää kuitenkin muistaa, että ulkomaalaisten turistien loistavan poissaolollaan, heidän elinkeinonsa uhkasi kuihtua kokonaan.
Tämä joulu ei ollut varmasti kenellekään varsinainen Jackpot, mutta toivottavasti enemmän, kuin tyhjä ihan hylsy.
Toivon tänä vuonna pääseväni takaisin esiintymään live-yleisöille. Se ei varmastikaan tule tapahtumaan tuossa tuokiossa, mutta ihminen tarvitsee sosiaalista kanssakäymistä toistensa kanssa. Tapahtumat tulevat ennemmin tai myöhemmin tekemään paluun, ja minä tahdon olla mukana siellä, missä tapahtuu!
Virtuaaliset esitykset ovat hienoja, mutta erilaisia.
Tahdon taistella takaisin kaikkeen hyvään!
Huomista ei kukaan tunne ja eilinen meni jo, joten olen yrittänyt oppia keskittymään tähän päivään – tähän hetkeen! Yritän lähestyä tätä hetkeä kiitollisuuden kautta, sillä olemmehan me äärimmäisen etuoikeutettuja. Kiitos! <3