En voinut uskoa korviani vuosia sitten, kun kuulin, että MINUT, erittäin vaikeasti loukkaantunut nuori, aiottiin valita Vuoden Positiivisimmaksi suomalaiseksi. Tästä on kulunut aikaa jo melkein kymmenen vuotta ja se on edelleen mielessäni usein. Palkitsemistilaisuudessa kysyin raadin jäseniltä, että miten tämä on mahdollista?! Vastaus sai minut ylpeäksi.
Minut valittiin, koska olin valmis tekemään töitä tilanteeni parantamiseksi kaikesta huolimatta. Minä uskoin tulevaisuuteen. Uskon siihen edelleen. 🤩
Tämä nousi mieleeni eilen Voi Hyvin lehden haastattelussa, joka oli ehkä paras haastattelu, johon olen osallistunut vuosiin. Journalisti, Jaana-Mirjam Mustavuori, oli ainakin haastattelu tilanteessa todella pesunkestävä ammattilainen. En malta odottaa, että näen valmiin tuotoksen!!
Puhuimme kolme tuntia ja aika vain katosi johonkin!😅
Eräs aiheista, joista puhuin, oli suru. Viimeisen kuukauden aikana olen ehkä ollut surullisempi, kuin koskaan aiemmin. Suru on raskas tunne, mutta uskon, että jotta siitä selviää, se pitää käydä läpi. Olen pystynyt pysymään kuitenkin positiivisena jopa raskaimpien ja vaikeimpien päivien aikana. Vaikka olen hetkellisesti menettänyt mielenkiinnon kaikkeen, olen säilyttänyt uskon, että tämä ei ole lopullista. Minä nousen tästäkin vielä. Tottakai nousen! Tämä ei oikeasti ole edes paha paikka – se vain sattuu tosi paljon ja uudella tavalla.
Mutta positiivisuudella kivun voi kestää. Sisulla siitä selviää. Voin rehellisesti pureutua oppeihin, joita itse jaan! Ja vielä parempaa – voin tukeutua valtavan ihmisjoukon jakamiin neuvoihin – minun ei tarvitse selvitä yksin.
Minun kuitenkin tarvitsee selvitä, aikanaan. Tässä on turha kiirehtiä, mutta elämä jatkuu. Ja jahka nousen takaisin jaloilleni, aion olla taas asteen parempi versio itsestäni! Ihan sama, kuinka kipeä kokemus tämä ero ja lukemattoman tuntuiset asiat sen ympärillä ovat, aion ottaa avosylin kaikki opit vastaan. Täältä tullaan vielä!❤️