Istuin optimisti-jollan puikkoihin jo alle kouluikäisenä. En tiennyt purjehduksesta paljoakaan, mutta seilailin optimistisesti. Tahdoin oppia ja opin purjehtimaan ihan OK, mutta ihan OK ei ollut minulle tarpeeksi. Olin villi ja nuori – kaipasin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kymmeniä vuosia myöhemmin voin sanoa, että olen onnistunut. Olen löytänyt niin vauhtia, kuin vaarallisia tilanteitakin. Olen pelännyt joskus jopa henkeni edestä.
Aloitin kipparin urani vielä höyhen sarjassa, mutta Optimistijolla pysyi optimistin hallussa, vaikka massa ei ollut puolellani peräsi oli jatkuvasti puoliksi ilmassa!
Vanhemmat laskivat pikku Pekan matkaan varsin optimistisesti! Toivottavasti he eivät joudu katumaan.
Tämän tekstin tarkoitus ei ole kauhistella menneitä asioita, eikä edes tulevia – vaikka olenkin hetkittäin kovin kauhuissani.
Tarkoitus on puhua optimismista. Myönnän, että olisimme voineet matkata tänne kuivin nahoin, ilman jolla-junnun muisteluita, mutta jos te olette viettäneet varhaiset nuoruutenne kesät jollan ohjaksissa, voitte ymmärtää, miksi ne pyörivät päässäni.
Aiemmin optimismi ja positiivisuus, olivat mielestäni käytännössä sama asia. Ne oli vain puettu eri kirjain yhdistelmään… Nyt voin nauraa silloiselle ajattelulleni, lähinnä siitä syystä, että nauru pidentää ikää! Ja siitä, että olen paitsi optimisti, minua on monesti tituleerattu myös varsin positiiviseksi. Mutta uskon, että kaikki mitä positiivisuus on antanut minulle, on alunperin optimismin ansiota. Optimismi on käytännössä ruusuisen tulevaisuudenkuvan omaamista. Optimismi voi joskus olla todella epärealistista, mutta se johtaa positiivisuuteen. Optimismi on kuin positiivisuuden polttoaine.
Väitän, etten ollut Suomen Positiivisin vielä vuonna 2014, mutta saatoin olla aika optimistinen.
En ymmärtänyt, miten voi olla mahdollista, että sen jälkeen, kun olen käynyt läpi elämäni raskaimman jakson, minut valitaan Vuoden Positiivisimmaksi Suomalaiseksi, kunnes ymmärsin sen – ja ymmärsin sen HETI VIIDEN VUODEN kuluttua! Säilytin toivon tilanteessa, jonka sanottiin olevan toivoton. Osasin olla optimisti. Osasin, sillä optimistinen ajattelu on taito, jota jokainen voi harjoitella. Se ei ole helppoa, tai nopeaa, paitsi joissain tilanteissa.
Toiset voittavat ”aivokuori-arpajaisissa” ja optimistinen elämänasenne tulee heille kuin luonnostaan. Toiset, kuten minä, taas kohtaavat jonkin elämänmuutoksen, joka laittaa arvot uusiksi. Yhtäkaikki, optimismi on mielestäni parasta. Optimisti näkee haasteissa mahdollisuuden, ja monet menestyneet urheilijat, akateemikot ja eri alojen ammattilaiset, ovat pesunkestäviä optimisteja.
Niin optimismi, positiivisuus, kuin myös rohkeus ja itseluottamus, ovat vain valoisia tulevaisuudenkuvia ihmisen päässä.
Ja vitsi minne optimismi on minut tuonut! Yritin valita sadoista toinen toistaan hienommista kuvista, mikä on näiden vuosien positiivisin kuva, ja sitten päädyin tähän. Silmäni hymyilevät, koska kaikki muuttuu paremmaksi huomenna! Milloin se huominen koittaa? Mene ja tiedä… 😉
Jos onnettomuuteni muutti minua jotenkin ihmisenä, ja tottakai se muutti, koska jokainen meistä on jatkuvassa muutoksessa, se pakotti minut irroittautumaan itsestäni. Tarkoitan sitä, että olemme kaikki jossain määrin tavallaan oman minäkuvamme vankeja ja menneisyytemme näyttelee valtavaa roolia minäkuvassa. Puhun nyt tavallaan egosta, mutta jostain isommasta. Jouduin tavallaan keksimään itseni uudestaan sen jälkeen, kun loukkaannuin. Minä menetin todella paljon, mutta pidemmän päälle, olen iloinen, että jouduin päästämään irti osasta juttuja, joista ei tosiaankaan olisi enää mitään iloa. Esimerkiksi oman arvon määritteleminen pääosin fyysisten kykyjen pohjalta – hei hei!
Minulla on paljonkin sanottavaa irti päästämisestä, ja voin palata siihen varmasti, mutta tyydyn tällä erää toteamaan, että jotta voi rakentaa jotain uutta ja kestävää, on ensin päästettävä irti vanhasta. Tämä on kai elämän kiertokulkua, ja nyt, me elämme aivan super jänniä aikoja! Ympärillämme on paljon pahaa, ahdistusta ja surua, mutta tämäkin, on vain ohitse menevä vaihe ihmiskunnan historiassa. Me saamme olla osa sitä, ja se antaa ainakin minulle paljon virtaa tehdä osani saattaakseni vaihe kunnialla maaliin.
Voimme katsoa taakse menneisyyteen ja nähdä positiivisen linssin läpi kaikki hyvä siellä. Meidän tulee vilkuilla katsoa välillä myös realistisesti, ja nähdä myös kaikki epäonnistumiset ja huonot valinnat. Mutta kun lähdemme rakentamaan tulevaisuutta, niin ainakin minä näen huomisessa paljon hyvää! Osaan toki nähdä myös kauhuskenaarioita, mutta ikuisena optimistina uskon meidän kykenevän kiertämään ne.
Olen sanonut jo vuosia, että FightBack on asennetta. Seison sanojeni takana, tehden tosin erään pikku lisäyksen: FightBack on optimismia – FightBack on optimistinen asenne.
En malta odottaa kaunista huomista!