Blogi

30

Kirjoittanut 2.9.2020No Comments

Vuosiiaa, vuosiiaa – monia arvorikkaita VUOSIIAA! Tämä ei ollut tässä – kaikkea muuta. Hyysalon kone alkaa vasta lämpenemään!

Tänään on paitsi pikku-lauantai, myös kolmaskymmenes syntymäpäiväni. Loppujen lopuksi, se on uskomatonta! Tein juuri Riihimäen Juhan kanssa pikku henkilökuvan minusta Helsingin Sanomiin ja yritin kuvailla Juhalle, kuinka mahtavalta tämä päivä tuntuu.

Hän katsoi minua vähän kuin kajahtanutta, kun pidin silmät pyöreinä luentoa siitä, kuinka olen mielestäni elänyt kolmea eri elämää. Elämistä jokainen on kestänyt noin kymmenen vuotta, ja olen mielestäni maailman onnekkain ihminen, kun saan kirjoittaa teille tätä.

Lapsuuteni sijoittui vuosiin 1990-2001 ja se loppui siihen, kun vanhempani erosivat ja minusta tuli mies talossa. Sain aimo lastin vastuuta harteilleni, kun hoidin kaikkea uutta omassa elämässäni, ja olin vielä ”mies talossa”. Äitini tai veljeni eivät tosiaankaan vaatineet minulta mitään, mutta olihan se isoveljen paikka tuossa tilanteessa aika iso.

Sain konkoilla murkku-vuosieni läpi tavallani ja tuo tapa kerrytti paitsi tietoa, myös kokemuksia. Vietin talveni Turun Hirvensalon laskettelurinteessä ja yläasteen aikana suksi alkoi todella luistaa. Se luisti niin keskuksissa, kuin kaduillakin. 16-vuotiaana voitin SM kultaa niin Big Airissa kuin Half Pipessäkin ja päätin nostaa kytkintä Turusta! Pääsin Rukan alppilukioon, ja sain opiskella laskemisen ehdoilla.

Yksi lempi kuvistani viimeisen 30 vuoden ajalta. 

Nousin maailman huipulle lajeissani ja elin unelmaani. Tilanne oli surrealistinen! Minulla oli jo ammatti, kun osallistuin YO-kirjoituksiin. Kävin kuitenkin koulua tulevaisuuteni varalle ”varmuuden vuoksi”.

Sitten asia, jota en itse suostunut koskaan edes ajattelemaan, tapahtui. Tein temppua, jonka osasin vaikka silmät kiinni, kun tuulenpuuska tarttui minuun ja lensin yli alastulon. Se oli siinä – uran päättävä loukkaantuminen. Kaatuminen oli niin vakava, ettei siitä olisi pitänyt selvitä hengissä, mutta minä selvisin. Makasin kuukausia sairaalassa, kunnes ymmärsin, että minulla on vain kaksi vaihtoehtoa. Joko luovutan, tai taistelen. Päätin taistella ja hoitaa itseni kuntoon. Toivottomasta tilanteesta ponnistaminen, aloitti kolmannen vuosikymmeneni.

Pystyyn ponnistamisen jälkeen, rollaattorilla käveleminen oli valtava saavutus!

Aluksi kukaan ei kertonut, miten vakavasta loukkaantumisesta oli kyse. Kun sain kuulla, kuinka synkkä diagnoosini oli, se melkein mursi minut. Kolmas vuosikymmen alkoi suosta, mutta onnistuin kampeamaan itseni ylös raa’alla työllä ja perheen sekä ystävien tuella. Nyt tunnen olevani vahvempi kuin koskaan.

Olen saanut kantaa Olympia soihtua Etelä-Koreassa, jonka jälkeen juoksin puolimaratonin Turussa ja nyt kaikki on mahdollista! Mutta minulla on selvä suunta.

Minulla on myös selvä suunta tulevaisuudelleni – vastuun ja vastuullisuuden puolesta puhuminen. 2.10, tasan kuukauden päästä, julkaistaan jo toinen kirjani. Se on nimeltään Vastuun FightBack ja nostan tuon kirjan kirjoittamisen helposti kaikkien aiempien saavutusten yläpuolelle.

Vastuu on mielestäni ehkä arvokkain asia. En malta odottaa seuraavaa 30 vuotta, jonka omistan vastuullisuudelle! Mutta nyt – nyt on aika juhlia. 30! Woohoo! 😉