Kuuntelin hiljattain kirjan, joka meinasi sekoittaa pääni. Ymmärsin, kuinka lähellä kuolemaa olen edelleen. Se sekoitti ajatukseni, mutta vain hetkeksi. Sain ajatukseni kasaan.
The Beautiful Brain kirjan lopussa eräs neurologi tuomitsee oikeastaan kaikki lajit, joissa on edes mahdollista vahingoittaa aivojaan. Tunsin itseni vastuuttomaksi hurjapääksi kuunnellessani tämän ammattilaisen sanoja. Katsoin itseäni vakavasti peilistä. Onko minun syytä kokea huonoa omatuntoa tästäkin? Olen vahingoittanut aivojani jo pahasti, eikä minulla ole varaa enää kolhia päätäni. Kirja käsitteli ETC aivosairautta, joka on riskinä aivovamman jälkeen.
ETC aivosairautta ei voida todeta varmasti vielä hengissä olevalta henkilöltä. Olen kuitenkin kolhinut päätäni niin usein, että aivoni ova luultavasti ottaneet kaikki sairaudet. Aloin lähes panikoimaan heti kun tiedostin tämän, kunnes katsoin itseäni peilistä. Auttaako asiasta huoliminen ketään?
Setäni sairastaa Alzheimer sairautta ja se on kamala kohtalo. Alzheimer on siis jo valmiiksi todennäköisemmin edessäni. Kun tähän lisää aivovammani, niin alkaa alahuuli väpättää. Jos ja kun sairastun, ei sairastumisen syyllä kuitenkaan ole mielestäni edes väliä. Pelottavia sairauksia on monia muitakin. Minuun voi iskeä mikä tahansa niistä. Voin myös joutua kolariin, pommi-iskuun tai hukkua tulvaan. Mitä tahansa voi tapahtua. Kaikki mihin voin oikeasti vaikuttaa tapahtuu kuitenkin juuri NYT. Olen vielä järjissäni ja aion ottaa tästä kaiken irti! Elämä ei kestä ikuisesti ja aion edelleenkin nauttia joka hetkestä. Olen kyennyt elämään hyvin onnellista elämää ja mielestäni elämän laatu on hyvin tärkeää.
Koska olen vuosia osannut elää tässä hetkessä murehtimatta huomista, pystyn tekemään sen vastaisuudessakin. Otan siis oppia vanhasta positiivisesta asenteestani.