Skip to main content
Blogi

Päätös kuntoutuksesta

By 6.5.20191 syyskuun, 2020No Comments

Olet hakenut kuntoutusta.

Hakemuksesi on hylätty.

Odotin kuntoutus päätöstä Kelalta yli kuukauden. Se saapui viime viikolla ja leukani loksahti auki. Hakemukseni hylättiin. Hylkäävä päätös oli tietysti pettymys ja pohdin päätöstä Facebook sivullani. Varsinkin perusteet päätökselle olivat uskomattomat! En tiennyt pitäisikö itkeä, vai nauraa?

Tämä johtuu siitä, että tiedän aivovammani olevan niin vaikean laatuinen, etten voinut uskoa päätöksen jäävän lopulliseksi. Uskon myös kykeneväni vielä kuntoutumaan paljon myös itsenäisesti, sillä ainakin tällä hetkellä tiedän mitä tehdä. Minua kuitenkin vähän pelottaa, miten kävisi jos ja kun hommat eivät enää sujuisikaan. Voin toki valittaa päätöksestä, mutta valituksen tekeminen vie minulta ylimääräistä aikaa. Aikaa, jonka käytän paljon mieluummin aivojeni kuntouttamiseen. Myös valituksen käsittely työllistää jonkun aivan turhaan.

Henkilökohtaisesti olen erittäin onnekas ja tiedän olevani erikoislaatuinen tapaus. Olen paitsi yrittäjä varsin ainutlaatuisessa työssä, myös valmis tekemään lähes mitä tahansa parantuakseni. Totuus on, etten aio lopettaa taisteluani vaikka Kela lopettaisi auttamiseni. Olen sinnikäs, enkä aio luovuttaa.

Saan vielä kuntouttaa itseäni FightBack tilassa, josta olen erittäin kiitollinen tilan eri sponsoreille. Tilaan ovat tervetulleita kuntoutumaan kaikki kuntoutuksen tarpeessa olevat (varsinkin aivovammasta kärsivät)!

Olen kuitenkin tietoinen siitä, etten suinkaan ole yksin tämän ongelman kanssa. Jaoin oman kieltävän päätökseni osittain heidän vuokseen, jotka jäävät oikeasti sohvalle makaamaan, koska kuntoutusta ei makseta. Sillä ei ole väliä, onko jäljellä vielä sekä potentiaalia, että tahtoa. Koen tämän eräänlaisena vastuu asiana, sillä saan ääneni kuuluviin. Jos minä en nostaisi asiaa esille, niin mikään ei ainakaan muuttuisi. Ehkä joku päättäjä ryhtyy nyt toimeen.

Facebook statukseni vastaanotto löi myös minut ällikällä, eikä hyvällä tavalla. En voi uskoa, että jopa meillä Suomessa, jossa asioiden pitäisi olla maailman parhaiten, ihminen ei saa keskittyä kuntouttamaan itseään. Ihmiset jakoivat omia kokemuksiaan Kelan kanssa asioinnista postauksen kommentteihin ja haasteita oli MONIA!

Olen aivan super onnellinen asuessani tässä maassa ja tiedän, että Kelan kaltaisia tahoja on hyvin harvassa maailmalla. Kuitenkin koko systeemi on vaikuttaa kierolta. Koska olen jo tehnyt näin kovasti töitä päästäkseni hyvään kuntoon, enää en saa tukea. Mielestäni työn teosta pitäisi palkita. Ihmisiä pitäisi kannustaa kuntoutumaan kuntoon, jossa he voisivat tehdä parhaansa yhteiskunnan hyväksi. Sen sijaan, että systeemi kannustaisi työntekoon, lääkäriin pitäisi mennä nyt esittäen paljon huonompi kuntoista, mikäli apua vielä haluaa. En ole vielä tosiaankaan tyytyväinen kuntooni, vaikkei minulla enää olisikaan ”Kelan kuntoutuslaissa tarkoitetulla tavalla huomattavia haasteita arjen toiminnoissa suoriutumisessa…”

Lausunnon mukaan minulla ”…kuvataan olevan tasapaino haasteita-” mutta koska ”-liikut ilman apuvälineitä. …” minulle ei myönnetty enää kuntoutusta. Eli kärjistetysti, koska en tarvitse Kelan maksamia apuvälineitä, en muka tarvitse apua muutenkaan. Toistan vielä, että vaikka minä tulisin toimeen omillani (mikä ei ole todellinen asianlaita), tunnen suurta myötätuntoa heitä kohtaan, jotka eivät tule.


Tavoitteeni on alusta asti ollut tulla toimeen mahdollisimman itsenäisesti ja luulin, että tämä sopisi hyvin myös Kelan tavoitteeseen. Sitä, että Kela olisi valmis vetämään avun pois, vain koska en ole jatkuvasti kinuamassa heiltä rahaa moniin kuntoutuksiin, en osannut mitenkään odottaa. En vain ymmärrä heitä. Kun näin kuitenkin kävi, aion jatkaa työn tekoa itse. Tunnen suurta myötätuntoa heitä kohtaan, jotka vain jäävät kotiinsa makaamaan. Nostin aiheen esille heidän puolestaan.